Mitä sukupuolineutraali kasvatus tarkoittaa minulle?

Tämän päivän yksi vanhemmuuteen ja lapsiin liittyvä kuuma puheenaihe on sukupuolineutraali kasvatus. Itse olen ehdottomasti sen puolesta liputtaja, vaikka olenkin varmasti arjessani enemmän kultaista keskitietä kulkeva kuin ääripää (en yleensäkään pidä ääripäihin kuulumista tavoiteltavana).

Haluan kasvattaa lapseni niin että hän uskoo kaikkien sukupuolten yhtäläisiin mahdollisuuksiin elämässä. Mielestäni tämä on kaikkein tärkein pointti. En usko sukupuolettomuuteen kasvatuksessa, siihen ettei lasta ollenkaan identifioitaisi pojaksi tai tytöksi, en vain yksinkertaisesta kykene siihen, niin vahvasti se on minuun sisäänrakennettu. Mutta haluan parhaani mukaan pitää pojalleni kaikki ovet avoinna, myös sen jos hän ei myöhemmin elämässään tuntisikaan itseään pojaksi, haluan hänen tietävän, että myös se on ok.

Toivon, että lapseni ei opi meihin aiempiin sukupolviin ohjelmoitua käsitystä siitä, että jokin asia on “tyttöjen” ja toinen “poikien”. Että kaikenlaiset leikit, värit, ammatit, kotityöt, oikeudet, velvollisuudet ja kaikki muukin elämässä kuuluvat yhtä lailla kaikille, sukupuolesta huolimatta. Huomaan kuitenkin jo nyt kuinka vaikeaa asian toteuttaminen on käytännössä. Ympäristö kun ei aina ole kanssani samoilla linjoilla, ja jo päiväkodissa ja sukulaisilta lapsi kuulee jonkin värin tai lelun sopivan hänelle paremmin, koska hän on poika, tai miesten tekevän tai jopa syövän jotakin, koska ovat miehiä…. Tai että pojat ovat villejä ja tytöt nättejä. Mutta ei siinä suinkaan kaikki, huomaan myös itse asiaa sen kummemmin ajattelematta luokittelevani joidenkin ammattien edustajat miehiksi (tai naisiksi), ja kutsuvani siniseen puettua lasta leikkipuistossa pojaksi (yleensä korjaan itseäni jälkeenpäin ontuvilla selityksillä), ylipäänsä puhuvani pojalle enemmän miespuolisista henkilöistä kuin naispuolisista. Mutta annan tämän itselleni anteeksi, asian tiedostaminen on jo parempi kuin ei mitään ja ehkä pikkuhiljaa huomaan alitajuisenkin ajatteluni muuttuvan.

Arjessamme pyrin toteuttamaan sukupuolineutraaliutta esim. sillä että Leevillä on kaiken värisiä vaatteita ja kaikenlaisia leluja, sillä että hän näkee sekä äidin että isän hoitavan kaikenlaisia hommia ja sillä ettei nyt vaan yleisesti ottaen puhuta tyttöjen ja poikien jutuista vaan ennemminkin lasten tai aikuisten tai isojen lasten ja pienten lasten jutuista. Todellisuudessa en kuitenkaan pukisi pojalleni omasta aloitteestani liian “tyttömäistä” vaatetta, semmoista jossa on rusetteja, tylliä, glitteriä ja pinkkiä (samassa paketissa, en tosin varmaan pukisi sellaista tyttärellekään), tai mekkoa. Mutta jos hän myöhemmin itse sellaisen vaatteen valitsee, en aio kieltää häntä. Myönnän myös etten ehkä olisi niin herkästi leikannut Leevin hiuksia, jos hän olisi tyttö. Mutta jos hän ei halua hiuksiaan leikattavan niin ne saavat olla juuri sen pituiset kuin hän haluaa.

Leevi on vauvasta asti rakastanut yli kaiken autoja, niin paljon että se tulee meillä vanhemmilla jo korvista ulos. Kaikki mikä liikkuu pyörillä ja pitää meteliä on parasta. Joten nykyään suuri osa Leevin leluista on autoja. Pyrin välttämään turhan rojun haalimista, joten en näe järkeä pitää lastenhuoneen nurkassa nukkekokoelmaa kaikkine tilpehööreineen, jos lapsi ei niistä piittaa. Välillä vain pelkään, että jumahdamme tähän “Leevi rakastaa autoja” ideaan niin ettemme enää ajattelekaan muuta. Mutta pointtina kuitenkin se, ettei Leeville ole hankittu autoleluja ja -kirjoja sen vuoksi että hän on poika vaan siksi että ne ovat hänen lemppareitaan. Toinen maskuliiniseksi mielletty lempileikki on futiksen pelaaminen, jonka uskoisin kuitenkin johtuvan enemmän isän “hulluudesta” kuin siitä että sitä olisi hänelle sukupuolensa perusteella tuputettu.

Kotityöt ovat perheessämme aika klassisesti suurimmaksi osaksi minun kontollani, asia joka ärsyttää välillä monelta kantilta. Useimmiten siksi, että “minä teen aina kaiken” – mikä ei ole aivan totta, mutta useaan asiaan saa tuota puolisoa kyllä patistaa ennen kuin tapahtuu. Mutta myös siksi että pelkään Leevin näkevän naisen tekevän enemmän kotihommia kuin miehen ja miehen käyvän töissä ansaitsemassa rahaa – asetelma joka on meidän tämänhetkistä arkeamme, mutta jonka en haluaisi välittävän Leeville sitä kuvaa että näin on oltava, ja sillä selvä. Perheemme tavoissa ja arjessa ei kuitenkaan mielestäni ole kyse niinkään roolien jaosta sukupuolittain, vaan siitä mikä on käytännöllisintä, rahallisesti mahdollista, siitä kenellä on enemmän aikaa (ja tarve) siivota ja kuka tykkää mistäkin hommasta. Mikä tärkeintä, olemme miehen kanssa samoilla linjoilla näissä asioissa, en osaisi kuvitellakaan olevani sellaisen ihmisen kanssa, jonka mielestä vaikkapa siivoaminen on naisten hommaa, eikä poikaa voi pukea vaaleanpunaiseen.

Välillä kuitenkin tuntuu, että jotkut sukupolveni edustajat, itseni mukaan lukien, stressaavat tästä asiasta liikaa. Meille opetetut asetelmat on hyvä tiedostaa ja niitä kyseenalaistaa, mutta ehkä ei tarvitse käyttää energiaa vetämällä hernettä nenään jokaisesta “tytöille barbeja, pojille autoja”-kommentista (paitsi tottakai, jos kommentti kohdistuu suoraan lapseeni, aion puolustaa häntä ja näkemystäni leijonan raivolla.) Joka tapauksessa uskon, että olemme menossa tässä asissa oikeaan suuntaan, kuten omien vanhempiemmekin sukupolvi, ehkä hitaasti mutta sitäkin varmemmin.

Edit: Postauksen nostattaman keskustelun lomassa opin yhden uuden (perus)asian aiheeseen liittyen. Mun, ja ilokseni monen muunkin, näkemykstä asiasta kutsutaan sukupuolisensitiiviseksi. Pahoittelen, jos termin sukupuolineutraali käyttö on luonut vääriä mielikuvia.

One dilemma in today’s parenting is so called gender neutral upbringing, where people are not categorized by their gender. I totally agree with this, even I’m not as fanatic as some (like in most things).

I would like to raise my child to believe that all genders have equal possibilities in life. To me this is the core of this view. I’m not able to raise my child completely gender free, like some, so deep the idea of different genders is in me. But I’d like to think I keep all doors open to my son, also the one where he doesn’t feel himself as a man. I want him to know that that too is ok.

I wish that my kid won’t learn the kind of thinking where something is for girls and something else for boys. That all kinds of toys, games, colors, professions, household tasks, rights and obligations are for all of us. I have already noticed though that this is harder in reality than in theory. The environment does not always agree with my thinking, either on purpose or by accident. In kindergarten and from family members also my son hears that some color or toy fits him better because he is a boy. Or that he should eat or do, or not do, something specific because he is a man. Or that boys are wild, and girls pretty. But that’s not even all; I catch myself regularly thinking similarly, and sometimes even saying things like this out loud (trying to awkwardly correct myself afterwards). It is so deep in my subconsciousness that I do it even I don’t want to. But I forgive myself – already acknowledging this and trying to fix it is better than nothing. Maybe slowly I can change myself too.

In our everyday life trying to be gender neutral means that Leevi wears all kinds of colors, has all kinds of toys, sees both of his parents doing all kinds of household tasks, and that we in general don’t talk about “girls’ stuff” and “boys’ stuff”. I have to say honestly though that I wouldn’t dress my son in something that is overly girly – pink, glittery, with bows and lace, but I probably wouldn’t do that to a girl either. Or in a dress. But if he someday wants to wear something like that then he is of course allowed to. I do admit also that if Leevi was a girl I might have left his hair uncut for a bit longer, even he looks sharper with cut hair. But again, whenever he wants to decide about his hair they can be long also.

Since Leevi started to understand anything about toys, it’s been all about cars. Cars and anything with wheels, until to a point that we are totally sick of it already. Because of his preferences, most of his toys nowadays are cars. Not because he is a boy, but because he just isn’t too interested of anything else (he does play with teddies and Duplos and in his kitchen sometimes too but nothing can beat a car). I don’t see point of gathering a huge variety of different toys at home if he doesn’t care about them. I’m just a bit afraid that someday his preferences change and we just still keep saying he loves cars. Another absolute favorite thing of Leevi’s is playing football. But I don’t wanna think he’s learned about it because he is a boy, but because his dad is crazy about it, and Leevi would have been brainwashed even if he was a she.

Household work is in our family at this time mostly my task, whether I like it or not. But the fact is that I am home the most, and I am more sensitive to mess. I want to think though that when I go to work someday, we’ll share things equally, and Leevi will get his share as soon as he is big enough. Well, actually he already needs to clean after himself in the evening. No free pass here, no matter if you are a woman or a man, child or adult. Between us adults we share household tasks so that the one who likes to do something does it, and the rest is left to me, or for me to tell my husband to do. 😛 I do still hope Leevi sees that nothing is especially women’s task or men’s task, but everyone needs to participate in some way, and in our family the way now is this. Luckily I’ve found a man who thinks very similarly about these things with me – I couldn’t imagine fighting over this in my own home.

Sometimes I do think that, like other parenting stuff, also this one is taken too seriously these days. We shouldn’t stress and cry over every “girls play with Barbies and boys with cars” comment. Although if someone comments anything about MY boy’s preferences, I’m going to protect him and my views like lion. In any case I’m sure we are going to the right direction, like our parents also have. Slowly, but steadily.

Edit: After some debate about this topic, I’ve learned one new (basic) thing about it. My view is not called gender neutral, but gender sensitive. Apologies to anyone who’s gotten wrong impression because of this error. Anyway, my view stays the same and I’m glad to notice there’s many others that share it.

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s