Karanteenissa Tallinnassa

Talvilomamme Lapissa osui juuri siihen saumaan, että lähtemiselle ei ollut estettä, mutta kotiinpaluun koittaessa kaikki oli muuttunut. Vain yhden viikon aikana (vahvistetut) koronaviruspotilaat nousivat muutamista satoihin sekä Suomessa että Virossa. Vielä puolitoista viikkoa sitten oma lääkärimmekin sanoi, ettei estettä Suomeen matkustamiselle ole, “eihän se ole riskialuetta”.

Loma meni erinomaisesti, jos ei antanut hulluksi tulleen uutisvirran häiritä. Matkustaminen sujui suunnitelmien mukaan, kukaan ei tullut kipeäksi, Lapissa oli lunta ja aurinkoa. Loman puolivälissä sain lasten päiväkodeista viestiä, ettei päiväkotiin saa mennä 14 päivään ulkomaille suuntautuneen reissun jälkeen – ja nyt tähän siis laskettiin kaikki ulkomaat, myös Suomi. Hetken päästä tuli uusia uutisia: Viro sulkee rajansa sinä päivänä kun meidän on tarkoitus palata kotiin. Alkoi jännittää pääsisimmekö takaisin ollenkaan, mitä jos laiva lopettaa kulkemisen? Mutta onneksi olimme Suomessa, siellä missä minun perheeni asuu, joten apua olisi tarjolla, jos olisi tarvis.

Suomessakin tilanne muuttui päivä päivältä hullummaksi – uusia rajoituksia, uusia tartuntoja joka puolella ja loppujen lopuksi uutiset koulujen ja rajojen sulkemisesta. Seuratessamme maailman uutisia päätimme perua Niilon ensi viikonlopulle sunnitellut syntymäpäiväjuhlat ja aloin henkisesti varautumaan siihen, ettemme palaisi kotiin normaaliin arkeen. Levillä meno jatkui turistin näkökulmasta samana kuin ennenkin. Kaupassa riitti ruokaa, ihmiset tungeksivat välinevuokraamossa ja kailottivat iskelmää after skissä, kaikki oli auki. Vain hotellin seinille tapetoidut käsienpesu- ja yskimisohjeet muistuttivat viruksen uhasta. Kotimatkalla yöjunassakaan ei olisi huomannut mitään ihmeellistä, mutta päätimme silti pysyä omien hyttiemme turvassa.

Helsingin keskustassa oli sunnuntaiaamumainen tunnelma, vaikka oli tiistai – vain muutamia autoja liikenteessä ja pari ihmistä kävelyllä Töölönrantaa pitkin. Aamiaiskahvilan päälliköstä aistin epätoivoa: kahvilan henkilökunta yritti pähkäillä miten lounasta tarjoiltaisiin mahdollisimman hygieenisesti, vaikka kaikki taisivat tietää lounasasiakkaiden pysyvän suurimmaksi osaksi kotona. Ahdistus alkoi nostaa päätään omassakin mielessä – pitäisikö sittenkin jäädä Suomeen perheen luokse? Milloin saan matkustaa tänne seuraavan kerran?

Apea tunnelma iski kuitenkin päin kasvoja vasta laivalla, joka meidän onneksemme vielä kulki ja kuljetti myös meidät lahden toiselle puolelle omaan kotiin. Olemme matkustaneet Tallinkilla meren yli jo lukemattomia kertoja, joten lapsetkin tuntevat laivat kuin omat taskunsa. Tällä kertaa puolet laivasta oli kuitenkin kiinni – ei pääsyä ylimmän kerroksen leikkipaikalle, ei hampurilaisravintolaan, ei buffettiin, ei juoksentelemaan hyttikäytäville. Stressini tarttui Leeviin, joka alkoi juoksennella normaaliakin villimmin, kiinnitimme varmasti kaikkien muiden matkustajien huomion. Tunsin, ettemme kuulu joukkoon, emme ole virolaisia. Olisin halunnut kailottaa kovaan ääneen, että meidän kotimme on Virossa, emme ole mitään turisteja! Lounaskahvila oli sentään auki, ja siellä liityimme erikoiseen joukkoon enemmän tai vähemmän päätään riiputtavia matkustajia. Matkustajat olivat lähes pelkästään miehiä, arvatenkin Suomesta töistä kotiinpalaavia virolaisia, osa aivan normaalin näköisiä, mutta huomattava osa melko hämärää jengiä kultakäätyineen, aurinkolaseineen ja äärioikeistolaisuutta julistavine takkeineen. Muita lapsiperheitä ei näkynyt missään, ehkä he olivat ymmärtäneet ottaa hytin. Epätoivoisista yrityksistäni huolimatta lapset imuroivat tehokkaasti varmasti joka ikisen laivalla vaanineen pöpön. Molemmat ovat hienosti oppineet ojentamaan pikku kätösensä kun äiti kaivaa repusta käsidesin… Tax-freessä puolet tuotteista olivat puoleen hintaan, mikä antoi hieman osviittaa siitä, ettei liikennöinti kauaa jatku nykyiseen tapaan. Huimasta alesta huolimatta kaupassa oli hyvin vähän asiakkaita. Henkilökunta oli normaaliakin välinpitämättömämpää, joka on tässä tilanteessa toki aivan ymmärrettävää.

Etukäteen olimme saaneet tietää, että rajalla tarkastettaisiin ainakin oleskelulupa. Meidän onneksemme pääsimme tarkastukseen heti toisena eikä siinä tullut mitään ongelmaa. Pääsimme kotiin! Viro on määrännyt kaikki ulkomailta saapuvat 14 päivän karanteeniin ja vaikka tämä karanteeni ei ilmeisesti (naurettavaa kyllä) koske diplomaatteja, aiomme eristää itsemme toistaiseksi oman kodin suojaan – ihan jo itsemmekin takia. Onneksi osasimme tätä odottaa ja kävimme ruokaostoksilla Rovaniemellä ennen yöjunaan astumista. Sieltäkin oli vessapaperi ja pasta loppu.

Elämme todella kummallisia aikoja, ja kaikista kummallisinta on se kuinka nopeasti ihmismieli sopeutuu muutoksiin. Vielä muutama viikko sitten en millään olisi uskonut, että Euroopassa pystyttäisiin samanlaisiin rajoituksiin kuin Kiinassa, ja nyt ne ovat totta täälläkin.

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s