Muutto osa 3. Eesti on my mind

Olemme asuneet Virossa pian neljä vuotta. Tallinna on ollut kotikaupunkini pisimpään sen jälkeen kun muutin pois Suomesta. En ole koko aikuisikänäni asunut missään muussa asunnossa lähellekään yhtä kauan kuin tässä nykyisessä kodissamme. Nuorempi lapseni on syntynyt täällä ja vanhempi asunut täällä lähes koko ikänsä. On sanomattakin selvää, että Tallinna ja virolaiset jättävät meihin lähtemättömän vaikutuksen ja tulemme muistamaan tämän ajan ikuisesti.

Mutta mitä konkreettista tulen muistamaan Tallinnasta, Virosta ja virolaisista? Mikä on yllättänyt ihmisen, jolla oli alkujaan jonkunnäköinen ennakkokäsitys tästä maasta ja sen kulttuurista?

Ihmisiä ei tietenkään voi pistää yhteen boksiin vain sillä perusteella mistä he ovat kotoisin, tai millaisen kuvan minä olen heistä saanut, mutta kerron nyt oman kokemukseni kuitenkin. Päällimmäisenä virolaisista jää mieleen nuorekkuus, elinvoima, yrittäjähenkisyys ja viileä kohteliaisuus. He ovat varmasti kauempaa tulleen mielestä hiljaisuudessaan hyvin samantyyppisiä suomalaisten kanssa, mutta suomalaisena näen myös selkeitä eroja. Virolaiset ovat suorempia, ehkä mutkattomampiakin. Heissä on yritteliäisyyttä ja luottoa tulevaisuudennäkymiin. Positiivisuutta. Mutta toki näen myös synkkyyttä, epätasa-arvoa, suurta kuilua rikkaiden ja köyhien, sekä enemmistön ja vähemmistön välillä. Kuilua viron- ja venäjänkielisten välillä. Naisten ja miesten roolit ovat edelleen aika tiukassa ja niitä toteutetaan pienestä lähtien, kun pikku prinsessat leikkivät kiiltävissä mekoissaan nukeilla ja pojat riehuvat, koska “ovat poikia”. Mielikuvani mukaan täällä yritysjohtaja on tärkeämpi kuin poliitikko ja se kenellä on rahaa määrää. Kuluttaminen on edelleen in; mitä isompi auto ja hienommat kledjut, sen viileämpi tyyppi. Virolaiset vaikuttavat suomalaisia perhekeskeisemmiltä ja patrioottisemmilta, ylpeämmiltä pienestä kotimaastaan ja juuristaan. Monessa asiassa moderneilta, mutta pinnan alla kuitenkin hyvin perinteisiltä.

Valitettavasti en tunne montaakaan virolaista hyvänpäiväntuttavuutta syvemmällä tasolla (miksi näin, siitä voisikin kirjoittaa oman postauksen…), joten kuvani heistä jää vain tällaiseksi pintapuoliseksi mielikuvaksi. Mutta siltikin aika täällä on muuttanut sitä kuvaa radikaalisti, paljon fressimmäksi, jos mielikuvaa yhdellä sanalla haluaa kuvata. En esimerkiksi enää kuvittele virolaisnaisen pukeutuvan piikkareihin ja leopardikuvioiseen minihameeseen, vaikka kuva blondista pitkähiuksisesta ja pitkänhuikeasta kaunottaresta istuu edelleen päässäni syvällä…tosin minun näkökulmastani lähes kuka tahansa on pitkänhuiskea. En enää kuvittele jokaisen virolaisen miehen pukeutuvan pilottitakkiin ja kainaloihin asti vedettyihin farkkuihin. (Sen sijaan tiedän nyt, että vironvenäläisen miehen tunnistaa siitä, että hän kantaa pientä laukkua ja on usein pukeutunut jonkun tunnetun brändin verkkareihin ja tuulitakkiin.) Yksi on kuitenkin varmaa – porukka täällä on loppujen lopuksi todella homogeenistä, massasta erottuvia ihmisiä näkee hyvin vähän, ihan vaikka jo Helsinkiin verrattuna. Siinä mielessä on mukava muuttaa uusiin maisemiin, jotta lapset oppivat, että maailmassa on kaikenlaisia ihmisiä.

Olen täällä asumisen aikana toden teolla ihastunut viron kieleen – sen sointuun, sanoihin, jotka ennen kuulostivat hassuilta, mutta nykyään täysin järkeviltä, ja siihen kuinka helppoa kieltä on oppia puhumaan. On ihanaa osata puhua jotakin uutta kieltä! Ja toisaalta Virossa on ollut todella mutkatonta asioida englanniksi, sitten kun oma vironkielentaito ei enää riitäkään. Lähes aina suhtautuminen kielipuoleen suomalaiseen on ollut lämmintä, eikä pelkäämääni “porottelua” ole ainakaan omalle kohdalleni sattunut. Olen oppinut tunnistamaan virolaisen aksentin englannin kielessä ja huomannut omanikin jo alkavan kuulostaa aika virolaiselta.

Olemme liikkuneet Virossa aika vähän, vaikka olemmekin tehneet silloin tällöin lyhyitä reissuja. Virolaisesta maisemasta mieleen jäävät erityisesti aivan upeat, valkohiekkaiset rannat, joita on tupsahdellut eteen milloin missäkin. Myös vesi täällä on uskomattoman kirkasta, jopa kaupungissa. Näissä maisemissa olen todella onnellisimmillani, merta kun rakastan. Harmillista kyllä, vaikka Tallinna onkin meren rannalla, ei täällä ihan keskustassa ole paljoa merenrantaa johon olisi vapaa pääsy. Nyt sitä viimeistäkin palaa myllättään ainakin seuraavan vuoden ajan – uuden, ylellisen asuntokompleksin tieltä (alue tosin oli aikamoista joutomaata, eivät sentään mitään hienoa rantaa tuhoa). Toinen mieleenjäävä asia on tuo rakentaminen. Kaupunki on muuttunut mielettömästi jo tämän neljän vuoden aikana. Pidän kovasti virolaisesta tavasta ottaa jotain vanhaa ja raihnaista ja yhdistää se uuteen. Kaikkea ei tarvitse tuhota uuden alta pois. Uusimpina projekteina Patarein vankila ja Linnahall – ihan jo niiden uudistumisen takia tänne täytyy tulla käymään viimeistään viiden vuoden päästä!

Kävelen usein esimerkiksi Kalamajan ja Pelgulinnan kaduilla pää kenossa uusia pienkerrostaloja ihmetellen ja niissä asumisesta unelmoiden. Ja toisaalta uusien ja remontoitujen talojen väliin jää vielä muutamia romahtamispisteessä olevia kiehtovia talovanhuksia. Vaikka kuinka olisin halunnut olla kalamajalainen, ei se tällä kertaa käynyt toteen. Oma “naapurustomme” on vanha kaupunki, jonka upea siluetti ja aina yhtä tunnelmalliset kujat jäävät kyllä mieleeni ja tulen niitä varmasti kaiholla kaipaamaan Berliinin rosoisuudessa. Pitäisikin kierrellä mukulakivikaduilla enemmän nyt kun turistit eivät ole niitä valtaamassa. Vanhankaupungin, Kalamajan ja muiden keskustaa reunustavien naapurustojen uuden rakentamisen vimma on aikamoinen kontrasti kauempana sijaitseville valtaville neuvostotyylisille lähiöille, joissa aika tuntuu pysähtyneen. Ja toki oma kuvani Tallinnasta ja täällä asumisesta on hyvin ruusuinen, eikä varmasti vastaa paikallisen enemmistön todellisuutta.

Tallinnasta ja muualtakin Virosta jää mieleen myös kiehtova ravintolaskene, jonka vegaani-innostus on kasvanut samaa tahtia omani kanssa. Täällä on niin paljon mielenkiintoista, hyvälaatuista ja suht järkevän hintaista ruokaa tarjolla, ettei kaikkea millään ehdi kokeilemaan. Koronavirus varmasti koettelee täälläkin ravintola-alaa kovalla kädellä, mutta joustavuuden, yrittelijäisyyden ja sinnikyyden avulla olen nähnyt useamman suosikkini jopa kukoistavan entistä kirkkaammin tänä aikana, kiitos edullisten ruoan toimituspalveluiden. Joka on myös yksi asia, jota jään Tallinnasta kaipaamaan. Ennen tänne muuttoa en ollut kuullut mitään erityistä Tallinnan ravintolatarjonnasta, mutta saimme huomata saman tien tämän pienen kaupungin olevan ainakin slaavilais-pohjoismaisen ruoan mekka. Berliinissä saanemme sitten maistella hieman laajempaa kirjoa erilaisia ruokakulttuureja.

Rakastan sitä turvallisuuden tunnetta, joka minulla Tallinnassa on, ja sitä tulen tuolla suuressa maailmassa varmasti kaipaamaan. Vaikka viimeisiä kuukausia täällä väistämättä värittää maailmaa koetteleva poikkeustila, voimme vielä silti nauttia Tallinnan ja lähialueiden maisemista, naapurustostamme ja myös siitä ravintolatarjonnasta. Ja onneksi Viro on matkanvarrella Berliinistä Helsinkiin, joten emmeköhän tule täällä melko usein jatkossakin käymään.

Aitäh, kallis Eestimaa, näeme jälle!

3 thoughts on “Muutto osa 3. Eesti on my mind

  1. Cant understand what you wrote but your post made me remember my trip to Tallin, such a fantastic and cute city 🙂 all the best, greetings from Lisbon, PedroL

    Like

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s