Täydellisen salaatin kaava

Olen salaatti-ihminen, mutta myös aika kranttu sellainen. Ravintolassa joudun usein pettymään tylsiin, mielikuvituksettomiin ja väsyneisiin salaatteihin, ainakin jos puhutaan ravintoloista Suomen ulkopuolella. Oman kokemukseni mukaan Suomessa osataan todella tehdä hyviä salaatteja, mikä on itse asiassa aika yllättävää – emmehän ilmastomme takia ole tuoreiden kasvisten luvattu maa. Ulkomaalaista (ja ulkosuomalaista) saattaa hirvittää suomalaisten ravintoloiden salaattien hinnat, mutta siellä saa rahalleen todennäköisesti myös vastinetta. Eikä maukkaan, mielikuvituksellisen salaatin tekeminen ole mikään läpihuutojuttu, vaan siihen vaaditaan paljon käsityötä ja tuoreita raaka-aineita. Erilaiset ruokaisat salaatit ovat arkiruokalistamme vakiotähti ja olenkin kehittänyt kuin huomaamatta niitä varten tietynlaisen kaavan.

Minkälainen sitten on täydellinen salaatti? Herkullinen, täyttävä, ravitseva, houkuttelevan näköinen. Nämä adjektiivit nyt ainakin tulevat ensimmäisenä mieleen. Ja miten sellaisen voi itse valmistaa? Tässä minun vinkkini täydellisen salaatin kaavaan. Raaka-aineita, esimerkiksi satokauden mukaan vaihtelemalla, ovat vaihtoehdot loputtomat. Mutta älä tee samaa virhettä kuin minä ja kuvittele kerta toisensa jälkeen täydellisen salaatin valmistuvan noin vain 15 minuutissa vasemmalla kädellä huitoen (tai oikealla, jos olet vasenkätinen). Kunnon salaatin valmistaminen on yksi intensiivisintä kokkaamista vaativimmista arkiruoistani.

Salaattipohjaan valitsen mieluiten maukasta ja ravintorikasta lehteä – mitä tummemman vihreä, sen parempi. Nykyinen suosikkini on täällä Virossa (ja Saksassa) yleisesti myytävä vuonankaali. Myös rukola ja lehtikaali ovat mainioita salaattipohjan aineksia. Korona-aikaan, kun ruokaostoksia tehdään harvakseltaan, vanha kunnon kiinankaali on nostanut päätään, vaikka onkin vaisun värinen – se kun säilyy muita huomattavasti kauemmin. (Baby)pinaatistakin pidän, mutta sen sisältämä oksaalihappo estää esimerkiksi raudan imeytymistä, ellei sitä kypsennä. Joten pinaattia ei kannata ainakaan jokaiseen salaattiin lykätä.

Seuraava tärkeä askel on muiden kasvisten valitseminen – omaan salaattiini päätyy lähes sataprosenttisella varmuudella lempivihannestani tomaattia sekä bravuuriani marinoitua punasipulia (viipaloitua punasipulia, loraus öljyä ja viinietikkaa, suolaa, pippuria, sokeria ja minuutiksi mikroon). Näiden lisäksi valitsen yleensä saatavuuden ja hinnan perusteella muutaman muun kasviksen, kuten kurkkua, porkkanaa, paprikaa, kesäkurpitsaa, parsakaalia, kurpitsaa, juureksia… Nyt seuraa yksi tärkeimmistä vinkeistä – kypsennä osa vihanneksista ja lisää osa salaattiin raakana. Näin saat erilaisia rakenteita ja makuja, eikä salaatti maistu pupunruoalta. Kypsentäminen ei tarkoita mössöksi keittämistä, vaan esimerkiksi uunissa paahtamista kera yksinkertaisten mausteiden (vaikkapa öljy, suola ja pippuri). Kypsentäminen myös tehostaa ravintoaineiden saantia joistakin vihanneksista, kuten porkkanasta. Tykkään myös leikata vihannekset erimuotoisiksi paloiksi ja viipaleiksi saadakseni salaattiin vaihtelua. Mielestäni salaatissa täytyy olla jotain makeaa. Yleensä se hoituu makeanhappamalla marinoidulla sipulilla, mutta silloin tällöin lisään esimerkiksi viinirypäleitä, melonia, appelsiinia tai sesonkiaikana mansikoita.

Kun perusta on kunnossa, on aika miettiä proteiininlähdettä, eli salaatin ns. pääraaka-ainetta. Oikeastaan mikä tahansa käy – paistettu tofu, kylmä marinoitu tofu, yrttipestolla maustetut pavut, keitetyt ja maustetut linssit, seitan, kaurapala ja toki myös ns. lihankorvikkeet, kuten paistettu Härkis, Nyhtökaura tai Oumph. Pääproteiininlähteen lisäksi tykkään lisätä protskuja ja rakennetta salaattiin iduilla, liotetuilla siemenillä ja pähkinöillä (liottamalla saat ravintoaineet paremmin käyttöösi).

Itse en yleensä lisää salaattiin mitään viljatuotetta, vaan tykkään syödä salaatin kera tuoretta leipää. Salaattikastikkeeksi riittää yksinkertainen, mutta ehdottoman olennainen loraus hyvää öljyä ja joko viinietikkaa tai sitruunamehua. Oliiviöljyn sijaan kannattaa kokeilla hamppuöljyä, siinä on erinomainen Omega-3-rasvahappokoostumus ja hieman pähkinäinen maku. Salaatti kruunataan ripauksella pippuria ja suolaa, sekä tuoreilla yrteillä.

Vaikka salaatissa onkin paljon hommaa, on se siitä mukava ruokalaji valmistaa, että sitä voi tehdä osissa. Aineksia voi pilkkoa, kypsentää ja marinoida pitkin päivää ja jättää vain salaatin kokoamisen itse h-hetkeen.

Minkälaisesta salaatista sinä pidät?

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s