Haapsalu & Rummu

Olemme neljän Virossa asumamme vuoden aikana matkustelleet Tallinnan ulkopuolella jonkin verran, mutta kovin kummoiseksi Viro-oppaaksi en itseäni tituleeraisi kuitenkaan, sen verran suppeaksi on tietämykseni kuitenkin jäänyt. Sen tiedän, että Virossa on paljon nähtävää, erityisesti luonnon ja historian ystäville. Olemme käyneet ihmettelemässä Viron ja Venäjän rajaa Narvassa, valtavaa Pepsi-järveä, suomalaisten suosikkeja Saaremaata ja Pärnua, virolaisten ylistämää Tartua, talvipääkaupunkia Otepäätä, Laulasmaata ja useampaa upeaa valkohiekkaista rantaa sekä muutamaa pientä kylää ja kohdetta. Ainakin yksi tärkeä puuttui vielä listasta ja se oli hurmaava Haapsalu, pieni kaupunki Viron länsirannalla noin puolentoista tunnin ajomatkan päässä Tallinnasta.

Haapsalu vei minut ensi näkemältä ja harmittaa kovasti, ettemme käyneet siellä paljon aiemmin. Tunnelma on kotoisan pikkukaupunkimainen, meri läsnä kaikkialla, ihania puutaloja ja hienosti hoidettuja taka- ja sisäpihoja. Eikä toki sovi unohtaa rantabulevardia tai massiivista Haapsalun Piispanlinnaa aivan kaupungin keskustassa. Jopa tällaisena hiljaisena aikana oli kaupungin keskustassa aurinkoisena sunnuntaina mukava pöhinä kun paikalliset ja virolaiset turistit talsivat edestakaisin ja nauttivat perhelounasta kadunvarren terasseilla.

Lapsillekin Haapsalusta löytyi mukavasti tekemistä – linnan rauniot kiinnostivat kovasti neljävuotiasta, linnan kupeesta ja rantabulevardilta löytyi upeat lasten leikkipaikat ja Iloni Imedemaasta tekemistä askartelun merkeissä. Imedemaa on perustettu Astrid Lindgrenin luottokuvittaja Ilon Wiklundin kunniaksi ja siellä on esillä hänen töitään. Yläkerran sisäleikkipaikkaan emme päässeet tällä kertaa kurkistamaan, mutta sisäpihallakin löytyi puuhaa muutamaksi tunniksi.

Osa ravintoloista ja kaupoista oli vielä koronan jäljiltä suljettuna, mutta ilmassa oli selkeästi toivoa siitä, että turistikausi pääsisi pian käynnistymään. Omaksi lempipaikaksemme muodostui Begutan kasvisruokaravintola, jonka aidatun terassin riippukeinuissa oli mukava nauttia lounasta ja iltapäiväkahvit. Aamiaistakin olisi ollut tarjolla sekä majoitusta söpössä vanhassa talossa ja sen piharakennuksissa aivan keskutassa. Ehkä ensi kerralla majoitumme tänne.

Tällä kertaa olimme varanneet pienen huoneiston Villa Marienholmista, jonka omistajapariskunnan toinen puolisko osoittautui yllätykseksemme saksalaiseksi. Oikein mukava majoitus, jossa saimme olla aivan omassa rauhassamme vaikka omistajat asuttavat talon toista puoliskoa. Takapiha oli aurinkoinen ja lasten leikkipaikkoineen vieraiden vapaassa käytössä – keittiön ikkunasta pystyimme helposti valvomaan lasten leikkejä. Villa sijaitsee hieman kauempana keskustasta, mutta sinne oli helppo kävellä vartissa Haapsalun merellisyyttä ja kauniita puutaloja ihmettelen.

Ihastuimme Haapsaluun tosiaan niin kovasti, että suunnittelimme samantien tekevämme sinne vielä toisen viikonloppureissun ennen muuttoa Saksaan. Ajomatkakin on juuri sopivan mittainen, meidän kuopuksemme kun ei pidemmistä automatkoista oikein välitä. Matkalla Tallinnasta Haapsaluun saa ihmetellä myös Nõmmen idyllistä puutaloaluetta.

Kotimatkalla pysähdyimme Rummussa, joka on ehkä yksi Viron kuvatuimmista kohteista ja usean turistin (tai vähemmän turistin) “pakko nähdä” – listalla. Itse en ollut päässyt sielläkään aiemmin käymään, alue on ollut ymmärtääkseni enemmän tai vähemmän suljettu viime vuosina. Rummussa on siis sijainnut vankila, jonka vangit työskentelivät viereisessä kaivoksessa. Vankilan ja kaivoksen sulkeuduttua ja pumppujen pysähdyttyä pohjavesi nousi niin, että alueelle syntyi järvi, jonka keskelle jäi osa kaivoksen rakennuksista. Vesi Rummussa on niin mielettömän turkoosia ja kirkasta, että se on ikuistettu lukuisiin valokuviin. Nyt huomasimme iloksemme, että alueelle pääsee ihan virallisesti pientä pääsymaksua vastaan. Siellä toimii Rummu Adventure Center-niminen yritys, joka järjestää järvelle vene- ja sukellusretkiä. Maanantaina he olivat myös juuri avaamassa rannalle kahvilaa, joten ilmeisesti tänä kesänä Rummussa on ihan virallisesti meininkiä. Ranta näyttää kaukaa katsottun useiden virolaisrantojen tapaan upean valkohiekkaiselta, mutta onkin itse asiassa kovaa maata, joten hiekkakakkuja siellä ei voi tehdä. Järveä ympäröivät huikeat valkoiset seinämät, joiden väleistä niiden päälle voi kiivetä maisemia ihastelemaan. Me tyydyimme tällä kertaa katselemaan maisemia alempaa, koska kiipeäminen hiekan liukastamia jyrkkiä polkuja pitkin oli esikoisen harmiksi lasten kanssa aivan liian vaarallista. Upea näky joka tapauksessa ja voin kuvitella, että alue tulee olemaan suosittu tapahtumalokaatio paikallisten keskuudessa. Siellä on jo aiempina vuosina järjestetty tekno-festivaaleja. Rummun kylä itsessään neuvostoparakkeineen ja hylättyine rakennuksineen sen sijaan on melko ankea näky. Matkalla Haapsalusta Tallinnaan olisi ollut myös toinen mielenkiintoinen kohde, Padisen luostarin rauniot ja kartano. Ehkä ensi kerralla pysähdymme sinne.

Oletko sinä käynyt Haapsalussa tai muualla Virossa? Mikä on sinun lempikohteesi?

2 thoughts on “Haapsalu & Rummu

  1. Ollaan käyty Haapsalussa 2018. Se oli todella viihtyisä pikkukaupunki, aivan kuten kirjoititkin:-) Kuursaali suvekohvikissa syötiin, tosi viihtyisä vanha puurakennus veden äärellä.

    Like

    1. Kiva, että piditte, ehkä pian uudestaan? 🙂 Kuursaal oli tosiaan vaikuttava rakennus, ravintolatoiminta ymmärrettävistä syistä hiljaisen puoleista meidän reissun aikan

      Like

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s