Miksi kielipuolisuus hävettää niin kovasti?

Olen viime aikoina pohtinut oikein urakalla sitä miksi saksan kielen puhuminen on minulle niin vaikeaa, vaikka teoriassa kielitaitoni pitäisi 20 vuoden opiskelun jälkeen olla aika hyvissä kantimissa. Ymmärrän lähestulkoon kaikki keskustelut saksaksi, pystyn seuraamaan saksankielisiä ohjelmia ja opiskelin juuri kokonaisen tutkinnon saksan kielellä. Mutta se puhuminen – kynnys siihen tuntuu kasvaneen vuosi vuodelta.

Ehkä suurin pelkoni vierasta kieltä puhuessa on itseni nolaamisen lisäksi se, että minuun suhtauduttaisiin kuin viisivuotiaaseen tai etten pysty ilmaisemaan mielipidettäni kunnolla. Samalla kuitenkin tiedostan, etten koskaan kehity ellen aloita puhumista. Kirjoja pänttäämällä kun pääsee vain tiettyyn pisteeseen asti eivätkä kaikki kielioppisäännöt edes pysy päässä jos kieltä ei käytä.

Olen kuullut useampaan kertaan tämän “perfektionismin” tai “ujouden puhua vierasta kieltä” olevan suomalainen ongelma ja aloin pohtimaan, että jos näin on niin miksi? Jotkut vetoavat suomalaiseen tapaan opiskella kieltä – kielioppi edellä, puhuminen vasta toisena ja tämä varmasti on yksi syy. Jos alusta asti opetetaan kuinka tärkeää kieliopin on olla täydellisesti hallussa, on kynnys avata suunsa (tai kirjoittaa itsenäisesti) aika korkea. Toisaalta en tiedä onko tämä tapa jotenkin erityisen suomalainen. Mielestäni kielen opiskelu Puolassa, Ugandassa ja Virossa on ollut aika samanlaista.

Toisaalta mietin – suomalaiset eivät ole tottuneet “kielipuoliin”. Suomessa on (ollut) aika vähän ulkomaalaistaustaisia, eikä suomea juuri puhuta Suomen ulkopuolella. Ei-suomalaisen kuulee siis melko harvoin puhuvan suomea tai varsinkaan näkee kirjoittavan sitä. Olemme tottuneet ns. täydellisyyteen kielellisessä ilmaisussa, mikä aiheuttaa hankaluuksia kun itse pitäisi oppia uusi kieli ja uskaltaa puhua sitä, vaikkei täydellinen olekaan. Jos miettii vaikkapa englannin tai saksan kieltä, on näitä ei-äidinkielenään puhuvia maailmassa niin paljon, että erilaisiin aksentteihin ja erilaiseen kielitasoon on jo totuttu. Itse olen ulkomailla asuessani törmännyt muutamaan suomea puhuvaan ei-suomalaiseen, ja joka kerta minulla on ollut vaikeuksia pitäytyä suomen kielessä eikä vaihtaa englanniksi. On vain jotenkin uskomatonta ajatella, että joku muu kuin suomalainen osaisi suomea, tätä “maailman vaikeinta”, hassua ja harvinaista kieltä!

Oli syy vieraan kielen puhumisen vaikeudelle mikä tahansa, tunnen nyt vihdoin päässeeni pikkuhiljaa sen yli. Syitä on monia – vironkielen oppiminen on ollut suomalaiselle helppoa, joten täällä asuessa olen rohkaistunut puhumaan viroa, vaikka englannillakin pärjäisi. Itseasiassa minun on joissakin tilanteissa ollut pakkokin sitä puhua ja olen huomannut, ettei mitään kamalaa tapahdukaan, vaikken puhu kieltä täydellisesti. Itse asiassa olen huomannut, että pärjään paljon paremmin kuin ajattelin, ihmiset ymmärtävät asiani ja ovat ystävällisiä virheistäni huolimatta. Toinen muutoksen hetki omassa ajattelutavassani oli kun tapasin hiljattain suomea sujuvasti, mutta kuitenkin hyvin murtaen puhuvan turkkilaisen naisen – tajusin että pystyn aivan mainiosti keskustelemaan hänen kanssaan vaikkei hänen suomen kielensä ollut täydellistä. Joten miksipä siis minun saksani pitäisi olla täydellistä käydäkseni keskustelua saksaksi. Kolmas suuri tekijä ovat olleet saksankieliset opintoni ja erityisesti niihin kuulunut webinaari, jota jännittin todella kovasti, mutta joka kuitenkin meni ihan hyvin. Minulle jopa annettiin vaihtoehto olla puhumatta webinaarissa, mutta päätin vihdoin haastaa itseni ja olen siitä todella ylpeä. Jollekulle muulle se olisi ollut pikkujuttu, minulle iso harppaus.

Nyt alan vihdoin uskomaan, vuosien opiskelun jälkeen, että ehkä voinkin oppia ihan oikeasti puhumaan saksaa. Siinäpä onkin identiteetinmuutosta kerrassaan, kun olen koko aikuisikäni ollut siinä uskossa, etten koskaan opi tätä kieltä. Päästessäni pian täysin saksankieliseen ympäristöön loppuu jopa minulta tekosyyt olla sitä puhumatta.

Tunnistatko sinä vieraan kielen puhumisen vaikeuden suomalaiseksi piirteeksi?

7 thoughts on “Miksi kielipuolisuus hävettää niin kovasti?

  1. Moi! Tosi hyvä kirjoitus! Voin samaistua täysin tuntemuksiisi saksan puhumisen suhteen. Olen asunut Saksassa jo muutaman vuoden, mutta joka kerta, kun minun täytyy puhua saksaa, ahdistun. Olen huomannut, että minulle on helpompaa puhua tuntemattomien, kuin tuttujen kanssa saksaa, en tiedä miksi.

    Omalla kohdallani tänne tullessani olin innostunut kielen oppimisesta ja sen puhumisesta. Tutustuin nopeasti saksalaiseen poikaystävääni, joka oli todella rohkaiseva. Aluksi en kuitenkaan osannut ollenkaan saksaa (tulin alunperin vain neljäksi kuukaudeksi englanninkieliseen vaihtoon) ja poikaystäväni kaverit alkoivat painostamaan minua ja kyselivät, miksen puhu saksaa. Sanoin, että siksi, kun en vielä osaa muuta kuin numerot ja minkälaisen keskustelun voisimme edes käydä! Painostus oli kuitenkin niin kovaa, että herkkänä tyyppinä ahdistuin todella paljon. Sain kuulla myös kommentteja, kuten: ”kun minä matkustin Australiaan, en minä puhunut siellä saksaa, vaan englantia”. Mietin itsekseni, että enhän minäkään heille puhu äidinkieltäni suomea, vaan jo vierasta kieltä, englantia.
    Saimme myös kuulla puolitutuilta paljon kommentteja siitä, miksi minä en puhu saksaa poikaystäväni kanssa. Ihmiset, jotka eivät ole koskaan eläneet samassa tilanteessa, voisivat puolestani olla kommentoimatta ollenkaan. Lisäksi karvat nousevat pystyyn kommenteista, kuten: ”täytyy vaan puhua!”. Ymmärrän tietty, että sillähän se paranee, mutta nämä kommentit eivät ikinä ole rohkaisevia, vaan minun kokemieni tunteiden ja haasteiden mitätöintiä.

    Toivottavasti pääset pelostasi yli! Älä laita itsellesi liikaa paineita, kyllä se sieltä tulee kun on tullakseen!

    Like

    1. Huh, onpas kyllä aikamoisia kommentteja! Ja saanen arvata, ei kukaan ole koskaan kysynyt ainakaan tosissaan miksi poikaystäväsi ei puhu suomea??
      Sitä paitsi haluaako joku muka oikeasti “keskustella” sellaisen ihmisen kanssa, joka pystyy vastaamaan vain ennalta opituilla fraaseilla… Enpä usko. Mutta toki se on totta, ettei kielitaito voi kehittyä puhumatta.. Olen muuten itse huomannut saman, minun on paljon helpompi puhua vieraiden kuin tuttujen kanssa. Vaikka mieheni on todella kiltti eikä koskaan sanoisi mitään ilkeää en silti uskalla puhua saksaa hänen kuullen, saati hänen perheenjäsentensä 😅 helpointa on puhua muille sellaisille, jotka puhuvat “huonoa saksaa”, mikä ei tietysti ehkä paranna kielen tasoa.

      Like

      1. Ei tietystikään ole kysynyt! Miksi sitä kysyttäisiin?! 😅 miksi minun kielelläni olisi väliä? Jotenkin tuntuu siltä, että saksalaiset ovat jotenkin jumissa oman kielensä kanssa (onhan se puhutuin kieli Euroopassa, saksassa esim. Tv:ssä kuulee vain saksaa), eivätkä kykene ymmärtämään, että kaikki eivät sitä heti ensimmäisellä sekunnilla maahan tultuaan osaa/halua puhua. En tiedä kysyttäisiinkö suomen puhumisesta silloin, jos asuisimme Suomessa.

        Eikä, mulla on ihan sama! Voisin puhua saksaa oikeasti kenelle tahansa mieluummin, kuin poikaystävälleni tai hänen perheelleen. Tämä on kaikista pahin mahdollinen tilanne. Olen yrittänyt kovasti pohtia, miksi tunnen näin, mutta en ole vieläkään saanut siitä kiinni. Oletko sinä keksinyt, miksi tutuimmille puhuminen on vaikeinta?

        Like

      2. Ehkä se liittyy siihen, että heihin haluaa tehdä parhaimman vaikutuksen eikä jutella viisivuotiaan tasolla… 😬 Ja näin siis vielä 8 vuoden jälkeen. Ja kaikista hölmöintä on, ettei puolet mieheni suvusta / kavereista edes puhu englantia, joten en ole jääräpäisyyttäni voinut oikein keskustella heidän kanssaan ikinä. Mitä enemmän aikaa kuluu sitä vaikeammalta kielen vaihtaminen tuntuu… Mutta ehkä tänä vuonna on muutoksen vuosi 😅

        Like

  2. Itseasiassa mun miesystävän kaverit just eilen kysyi, et mitä se osaa jo suomeksi. Kippis, ja jos nopeesti pitää juoda, hölkynkölkyn. Tänään oli suomalainen mansikkahillo pöydällä, oli kovasti kiinnostunut. Aika kivaa.

    Like

  3. Palasin tänään asuinkaupunkini isosta kaupunginsairaalasta. Meitä oli samassa huoneessa suomalainen, italialainen ja afrikkalainen. Afrikkalainen osasi hiukan saksaa, eikä hänen englantinsakaan kovin hääviltä kuullostanut. Italialainen osasi auttavasti puhua saksaa, mutta kertoi, että ei osaa saksaa lukea. Suomalainen puhuu kouluenglantia vain hengenhädässä ja ilmoittaa kaikille, että ei puhu englantia. Saa olla rauhassa, kun ei ole tarvis höpöttää.

    Lääkärit ja sairaanhoitajat puhuivat afrikkalaiselle englantia, mutta äkkipäätään ei heille musitunut mieleen, mitä “suoli” on englanniksi. Minunkin ruoansulatusta koskeva engalnnin kielen sanavarastoni loppuu mahalaukkuun.

    Ylilääkäri selitti italialaiselle toimenpiteet italiaksi, suomalaiselle saksaksi. Nuoret yöhoitajat olivat sympaattisia, toinen ilmeisesti sairaanhoito-oppilas. Vastaava hoitaja vaihtoi sääreeni sidettä ja pyysi nostamaan koipea. Ymmärsin pyynnön vaikka viiden sanan lauseessa oli kolme kieloppivirhettä. Sairaalassa ei olla kielikurssilla, ja minäkin vain hoidettava potilas, enkä kielenopettaja. Kielioppivirheillä ei ole väliä, kunhan hoitaja/lääkäri osaa ammttinsa.

    Muuten ylihoitaja selitti vuoron vaihtuessa seuraavalle vastaavalle, että itälialainen puhuu hyvin saksaa. Muilla kerriolla minulla on ollut mm. italialaisia, afrikkalaisia, turkkilaisiahoitajia, syyrialainen ja espanjalainen lääkäri, kerran jopa suomalainen, mutta me emme kumpikaam´n osanneet lääketieteellistä sanastoa suomeksi vaan saksaksi. Uusi omalääkärini on nepalilainen. (Opettelin eilen kirjoittamaan ja lukemaan ulkoa hänen etu- ja sukunimensä 23 kirjainta. Suomalaiset nimet kalpenevat sen rinnalla. Saksassa kuuluu kohteliaiseeteen mainita puhuttelussa titteli ja nimi.), Frau Dr./Herr Dr. xx.
    Kerron tämän siksi, että haluan vakuuttaa, että saksalaiset eivät ole lainkaan pedanttisia ja nöpönuukia, puhuuko joku virheetöntä koulusaksaa. Saksan kielessä on eräät kielioppiasiat vaikeita suomalaisille, mutta sitä ei kannata hävetä, että ei hetikohta kaikki mene nappiin niin kuin suomalaiset kouluopettajat vaativat. Sitä paitsi Berliinissä puhutaan/lausutaan eri tavalla saksaa kuin muissa osavaltioissa. Täydellistä saksaa puhuvat/lausuvat vain Wienin Burgteatterin näyttelijät. Sinne ei jokaiikka saakaan kiinitystä. En arvaa, puhuvatko/lausuvatko nykyään suomalaiset saksanopettajat mielestään yhtä täydellistä saksaa kuin Wienin Burgtheaterin näyttelijät. Ei ihme, että oppilaat saavat estoja. Minulla ei ole neuvoja, miten tuosta häpeästä pääsee eroon.

    Like

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s