Muutto osa 6: Millaista on muuttaa maasta toiseen? Neljä muuttoa, neljä kokemusta

Wroclaw, Puola

Ulkomaille muutosta minulla on jo aika paljon kokemusta – olenhan muuttanut (jos Erasmus-aikaa ei lasketa mukaan) maasta toiseen jo kolme kertaa. Vuonna 2012 Puolaan muuttaessani vein mukanani vain sen mikä turistiluokan painorajoissa oli sallittua, eli vaatteita, pieniä tavaroita ja astioita. Olin vähän päälle parikymppinen ja asunut muutaman vuoden kahdessa eri 20-30 neliöisessä asunnossa Helsingin keskustassa. En omistanut kovinkaan paljoa, mitä nyt noihin neliöihin mahtui. En muista tarkalleen miten pääsin ylimääräisestä tavarasta eroon – jotain myin kirpputorilla, jotakin varmasti annoin pois, sänkyni myin ystävälleni, pesukoneen muistaakseni veljelleni ja putkitelkkarin kärräsi pois pari virolaista miestä. Muutto oli siis helppo ja vaikka yksi lento peruuntuikin matkan varrella, pääsin kuitenkin kamppeineni ihan sujuvasti Puolaan vastarakastuneen ruusuiset lasit päässäni.

Ugandassa 2016, kun kaikki tavarat oli pakattu

Kampala, Uganda

Muutto Puolasta Ugandaan oli meille fyysisesti helppo – mieheni työn etuihin kuuluu täyden palvelun muutto, mikä nyt onkin mielestäni aika kohtuullista, jos työn perässä on jatkuvasti muutettava. Tavaraa oli vähänlaisesti – Wroclawin asunto oli vuokrattu kalustettuna, joten jälleen muutettavana oli lähinnä vaatteita ja muuta pientä. Ostimme kalusteet Kampalaa varten IKEAsta ja jostain toisesta nettikaupasta ja ne toimitettiin paketeissaan suoraan muuttofirmalle Saksaan. Pakkaajia oli kaksi ja heidän lähtiessään illansuussa lähti koko omaisuutemme yhdessä pakettiautossa kohti Saksaa ja laivasatamaa. Me yövyimme vielä yhden yön läheisessä hotellissa, jossa olimme viettäneet häitämme kaksi viikkoa aiemmin. Wroclawista lähdimme honeymoonille Italiaan ja Saksaan, josta lensimme Ugandaan elokuussa 2014. Muuton haastavampi puoli oli henkinen – vaikka olin valmis muutokseen ja tiennyt siitä jo pitkän aikaa, jännitti ja pelotti Ugandaan muuttaminen enemmän kuin halusin myöntää. Muuttokuormamme saapuminen kesti useamman kuukauden. Asuminen tyhjässä talossa oli aika ankeaa ja kulttuurishokki painoi hartioilla. Onneksi ulkona paistoi aurinko ja ympärillä oli paljon mielenkiintoista katseltavaa.

Muuttomiehet hyvästelevät Leeviä Ugandassa

Tallinna, Viro

Muuttaessamme Viroon meitä olikin jo kolme – minä, mieheni ja kymmenen kuukauden ikäinen esikoislapsemme. Tavaraakin oli lapsiperheelle kertynyt, tosin ehkä hillitymmin kuin Euroopassa asuessa olisi, Kampalan markkinat vauvaperheelle tarkoitettujen hilavitkuttimien osalta kun olivat melko niukanlaiset. Muuttoa edeltävinä päivinä pyysin kodinhoitajaamme putsaamaan huonekalut perusteellisesti. Annoimme ja myimme paljon tavaraa pois – Ugandassa se oli hurjan helppoa, skandinaavinen design meni kuumille kiville. Saimme pakata ns. käsimatkatavaroiksi muistaakseni 300 kg valitsemiamme tavaroita. Olimme jo huomanneet tavaroiden homehtumisen olevan ongelma, joten pakkasimme näihin lentorahdilla kuljetettaviin tavaroihin kaiken tekstiileistä tehdyn ja vähänkään tärkeämmän omaisuutemme. Muut pakattiin tehokkaasti useamman miehen voimin laivaan menevään konttiin, joka naulattiin laudoilla puolivälistä kiinni – tavaramme kun eivät riittäneet täyttämään sitä. Tallinnan päässä oli muuttomiesten ilme näkemisen arvoinen kun he ihmettelivät pakkausratkaisua. Ja minua joka käskin viemään pois puolet kalusteista, jotka olivat matkalla homehtuneet. Tavaroidemme lähdettyä matkaan, lensimme Kampalasta Saksaan ja vietimme Puolan ja Saksan rannikolla parin viikon kesäloman. Olimme päässeet etsimään uutta kotia jo etukäteen ja se (eli tämä talo jonka olohuoneessa nyt viimeistä kertaa blogiani kirjoittelen) odotteli meitä Tallinnassa elokuussa 2016. Ostimme paljon huonekaluja uuteen kotiimme, joten pääsimme heti istumaan sohvalle ja nukkumaan kunnon sänkyyn. Loput omaisuudestamme saapui pari kuukautta myöhemmin… Muutto oli henkisesti helpompi kuin edellinen, koska halusin kovasti pois Ugandasta, jonne en oikein ehtinyt sopeutua. Mieleni vauvavuoden tuomien muutosten jäljiltä ei kuitenkaan ollut parhaassa mahdollisessa kondiksessa, eikä Tallinnaan muutto valitettavasti tuonut siihen sitä automaattista helpotusta, jota olin toivonut. Pikkuhiljaa löysin kuitenkin keinoja parantaa mielialaani ja aloin nähdä tämän uuden kotikaupunkimme koko potentiaalin. (Synnytyksen jälkeisestä ahdistuksesta kertovaan postauksen pääset tästä.)

Kaaos Tallinnassa

Berliini, Saksa

Tuntuu kummalliselta edes kirjoittaa Berliiniä noin – otsikkona isolla, tuohon listan jatkoksi. Ihanko oikeasti me nyt olemme menossa? Tämäkin muutto on ollut tiedossa kauan, itse asiassa kaiken aikaa, koska normaaliin kiertoon kuuluu, että kolmen ulkomaankomennuksen jälkeen “palataan kotimaahan”. Tätä muuttoa on siis tehty kauan. Ja toisaalta taas ei, koska olemme sopeutuneet ja kotiutuneet tänne Viroon niin hyvin, ettei muutto ole ollut päällimmäisenä mielessä vasta kuin ihan viime viikkoina. Lukuunottamatta lapsuudenkotiani, en ole asunut missään muualla näin kauaa ja tänä aikana on tapahtunut niin paljon. Olemme saaneet uuden perheenjäsenen ja tutustuneet niin moneen ihanaan ihmiseen. Olen itse muuttunut tänä aikana todella paljon.

Nyt meitä onkin siis jo neljä muuttoa tekemässä – yksi ulkosuomalainen äiti, yksi ulkosaksalainen isä, yksi hyvin virolaistunut saksalaissuomalainen viisivuotias sekä yksi kaksivuotias, joka ei ole koskaan missään muualla asunutkaan. Muutto Berliiniin tuntuu monella tapaa kaikista vaikeimmalta, jonka olen tähän mennessä tehnyt. Pidän Tallinnasta kovasti, ja vaikka en koskaan ajatellutkaan tänne pysyvästi jääväni, olisin vielä voinut hetken olla. Pidän siitä identiteetistä, joka minulla täällä on. Elämä täällä soljuu mukavasti ja siinä on juuri sopivasti kaikkea. Berliini tuntuu suurelta ja pelottavalta, mutta samaan aikaan odotan kovasti uutta kotia ja uusia maisemia. Ja sitä, että junalla voi matkustaa vaikka mihin!

Tämä muutto koskettaa myös lapsiamme ihan eri tavalla kuin edellinen – lapset ovat tarpeeksi isoja ymmärtämään muutoksen. Toinen on kuitenkin vielä niin pieni, että hänelle tulevasta kertominen on haastavaa. Toinen taas ymmärtää ja on onneksi innoissaan muutosta, mutta itseäni huolettaa se hetki jos/kun todellisuus iskee hänen tajuntaansa – uusi päiväkoti, kauas jäävät ystävät. Toisaalta haluaisin ajatella lastemme saaneen suuriin muutoksiin tarvittavat luonteenpiirteet ja selviytymiskeinot verenperintönään, mutta toisaalta taas tiedostan heidän asuneen (lähestulkoon) koko elämänsä tässä kaupungissa ja tässä kodissa.

Fyysinen muutto on onneksi tälläkin kertaa tehty melko helpoksi, vaikkakin “kotimaahan” paluussa on omat kiemuransa verrattuna ihan oikeasti vieraaseen maahan muuttoon. Ihan kaikkea ei tarjoilla kultalautaselta, kuten komennuksilla vaan olemme normaaleja ihmisiä normaalien ihmisten joukossa. Mieheni on upeasti koko kevään hoitanut Berliiniin liittyviä asioita, jotka eivät ole kuulemani mukaan aina hoituneet ihan noin vain. Vapaat päiväkotipaikat löytyivät vasta viidennellätoista viestillä, ihan turha haaveillakaan, että saisi itse valita mihin lapsensa laittaa… Vapaita paikkoja omaavien lääkäreidenkin etsimiseen tarvittiin kymmeniä sähköposteja. Kuten jo aiemmin kirjoitin, olimme todella onnekaita löytäessämme uuden kodin jo ennen kuin aloimme sitä etsimään – vuokraamme mieheni työkavereiden asunnon heidän komennuksensa ajaksi. Mutta sen vuokra on aivan standardi – asia johon emme ole kultalusikka suussa tottuneet ollenkaan. Asunnon löytyminen Berliinistä ei ilmeisesti ole mikään läpihuutojuttu – markkinat ovat vuokranantajien ja sen todella huomaa asiaa vain hieman raapaistessaankin. Valitettavasti emme ole päässeet tutustumaan uuteen asuntoon tai asuinalueeseen (kiitos tiedätte-kyllä-minkä), eli vaikka kaupunki ja maa ovat jossain määrin tuttuja, on tämä muutto ehkä kuitenkin suurin yllätys tähän mennessä.

Täyden palvelun muuttoon kuuluu kuulemamme mukaan todella ihan koko homma – aina taulujen ja lamppujen irrottelusta niiden takaisin asentamiseen uudessa asunnossa. Aiemmissa muutoissa minulla on ollut aikaa pakkailla ja purkaa, joten en ole pitänyt niin tärkeänä käyttää kaikkia meille tarjottuja palveluja. Mutta nyt, kahden lapsen kanssa olen ollut sillä asenteella, etten tee mitään, jos kerran meille tämä palvelu maksetaan. Istun vaan ja odotan kun ammattilaiset hoitavat homman. Noh, ei se nyt sitten kuitenkaan ihan niin mennyt, koska jännityksessä on vaikea istua paikallaan ja olenkin eilisen ja tämän päivän aikana pakannut ja järjestellyt paljon enemmän kuin aikomukseni oli. Ja itse asiassa, nyt kun ei ole sitä kodinhoitajaa huonekaluja putsaamassa, sai terassikalusteiden puunaamiseen ihan kiitettävästi aikaa kulutettua. En näet halunnut laittaa multaisia, ötökkäisiä kalusteita viikoksi muhimaan muiden tavaroidemme kanssa. Toivottavasti häsläämisestäni on jotakin hyötyä muuttotyyppien näkökulmasta.

Lisää kaaosta..

Ja tosiaan, poikkeuksellista tässä muutossa edellisiin verrattuna on se, että saamme kaikki tavaramme samantien. Oikeastaan ne ovat perillä ennen meitä, koska olemme päättäneet vielä lomailla Tallinnassa tämän kuun loppuun asti. Alunperin tarkoitus oli ajaa Berliinin, mutta koska tiedätte-kyllä-mikä muutti meidänkin suunnitelmiamme, myimme auton ja paikkaamme lentämällä aiheutuvat päästöt autottomalla arjella. Siirryimme muuttokaaoksen keskeltä vuokraamaamme loma-asuntoon jo eilen, jotta emme likaisi täällä enää astioita tai pyyhkeitä. Matkalaukkujen pakkaaminen oli yllättävän haastavaa – päässä ei meinannut millään pysyä mitä tarvitsemme viikon loman aikana, mitkä tavarat tulivat asunnon mukana ja jäävät tänne, ja mikä saa mennä muuttoauton mukana. Niinpä unohdin pakata noin puolet omista tavaroistani, mutta onneksi tänään oli vielä mahdollisuus tulla niitä hakemaan. Ja itse asiassa nyt, kello neljä iltapäivällä alkaisin olla aika valmis muuton alkamiseen, mutta muuttofirmaa ei näy eikä kuulu. He ovat nimittäin pakanneet eilisaamusta lähtien samaan aikaan muuttavien kollegojen tavaroita ja tulevat meille kun ehtivät…

Nyt kun olen nostanut lähes kaikki tavarat pois kaapeista ja varastohuoneista, tuntuu, että sitä on ihan liikaa. Olen viimeisen parin vuoden aikana tietoisesti ja melko aggressiivisesti pyrkinyt vähentämään tavaran määrää ja luopumaan hamstraamisesta, mutta silti rojua on neljän hengen perheellä edelleen liiaksi asti. Vielä nyt viime tipassakin sain kuitenkin yhden kassillisen raavittua kierrätyskeskusta varten. Tällä kertaa muutamme koko kalustuksen kanssa, eikä uusia ole tarkoitus hankkia – meillä on kaikki mitä tarvitsemme.

Berliinin päässä odottavat mieheni vanhemmat ja sisko, jotka tulevat sinne Etelä-Saksasta samana päivänä kuin itse matkustamme. Siinäkin mielessä Saksaan muutto onkin ihan eri asia kuin nämä aiemmat – tuttuja, ystäviä ja perheenjäseniä löytyy samasta maasta jo etukäteen aika paljonkin. Odotamme heidän ja uuden kodin näkemistä innolla, joten vaikka täältä Tallinnasta onkin haikeaa lähteä, on päällimmäisenä tunteena tällä hetkellä kuitenkin positiivinen jännitys. Kohta alkaa uusi arki!

Yksi pieni elefantti marssi näin aurinkoista tietä eteenpäin. Koska matka oli pitkä niin, pyysi hän mukaan yhden toverin. Kaksi pientä elefanttia marssi näin aurinkoista tietä eteenpäin. Koska matka oli pitkä niin, pyysivät he mukaan yhden toverin. Kolme pientä elefanttia marssi näin aurinkoista tietä eteenpäin. Koska matka oli pitkä niin, pyysivät he mukaan yhden toverin. Neljä pientä elefanttia marssi näin….

2 thoughts on “Muutto osa 6: Millaista on muuttaa maasta toiseen? Neljä muuttoa, neljä kokemusta

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s