Expat-perhe & sukulaiset

Juuri ennen muuttoamme Saksaan kävivät vanhempani sekä veljeni perheineen vielä meillä Tallinnassa kylässä. Siinä seuratesani lasteni puuhia lähisukulaistensa kanssa, mietin (taas kerran) haikeana kuinka hienoa olisikaan asua edes samassa maassa sukulaisten kanssa. Olisi ihanaa, jos nämä hetket voisivat olla osa arkea eivätkä vain harvinaista herkkua. Varsinkin pienten serkusten väliset leikit ovat mahtavaa seurata, eikä niitä voi virtuaalisesti korvata.

Serkukset piirtelemässä Telliskivessä

Samaa ajattelen nyt kun mieheni perhe on ollut kylässä meidän uudessa Berliinin kodissamme. Kuinka ihanaa onkaan nähdä miten lapsemme nauttivat isovanhempiensa, tätinsä ja setänsä seurasta ja huomiosta. Ja kuinka paljon sukulaisten läsnäolo on helpottanut tätä muuttoprosessia. Ihan vain sillä, ettei lapsille tarvitse itse olla koko ajan keksimässä tekemistä.

Voisiko tämä tosiaan olla jossain toisessa tilanteessa vaikkapa joka viikkoista ylellisyyttä?

Ukin kanssa Harjun kartanolla Virossa

Nyt olemme sentään tosiaan samassa maassa mieheni perheen kanssa, joten näemme heitä toivottavasti huomattavasti useammin kuin Tallinnan ja Kampalan vuosien aikana. Toisaalta taas olemme etäämpänä omasta perheestäni ja Suomeen tuskin pääsemme paria kertaa useammin vuodessa…

Tätä sukulaisten välistä etäisyyttä ei meidän tilanteessamme pysty mitenkään välttämään ja kaipa se on oma vika, kun on kerran perustanut monikulttuurisen perheen. Mutta kyllähän siihen oman lisänsä tuo se, ettemme oikeastaan itse päätä missä asumme, ainakaan niin kauan kun mieheni haluaa työnsä pitää. Ja toki etäisyydet ovat vielä kohtuullisia, verrattuna vaikkapa eri mantereilla asuviin perheenjäseniin.

Serkun kanssa kiipeilemässä

Tasaisin väliajoin haaveilemme muutosta joko Suomeen tai mieheni synnyinseuduille. Sinnekin kun on täältä Berliinistä noin 600 kilometrejä. Ehkäpä saisimme vielä kokea senkin ilon, että isovanhemmat asuisivat naapurissa. Toisaalta olen kuullut samassa kaupungissa asuvista perheenjäsenistä, jotka tapaavat toisiaan harvemmin kuin me ulkomailla asuvia sukulaisiamme. Ja osaammepa ainakin todella arvostaa tapaamisia, kun ne eivät ole jokapäiväisiä tai -viikkoisia itsestäänselvyyksiä. Usein vierailut kestävät monta päivää, jolloin ehditään intensiivisesti vaihtaa kuulumiset vaikka ei oltaisikaan nähty kuukausiin.

Vaikka esimerkiksi isovanhempien ja lastenlasten välisessä suhteessa on varmasti eroa jos näkee päivittäin tai kaksi kertaa vuodessa, on mieletöntä kuitenkin seurata kuinka lapsemme ovat ottaneet tämän tilanteen omakseen. Eiväthän he tiedäkään muusta. Ja onhan se ollut koronan keskellä ehkä helpottavakin tekijä, ettei isovanhempia ole tarvinnut erikseen “vältellä” ja videopuhelut ovat muutenkin olleet jo arkipäivää. Pitkistäkään tauoista huolimatta, lapset eivät yleensä ujostele isovanhempiaan tai muita lähisukulaisiaan, vaan ovat joka kerta yhtä innoissaan tapaamisesta. Tärkeitä keinoja pitää sukulaiset henkisesti lähellä ja tuttuina lapsille on puhua heistä paljon, muistella edellisiä tapaamisia, lähetellä kuvia ja tietysti soittaa videopuheluita.

Isovanhempien kanssa muuttamassa Berliinin kotiin

Monikulttuurinen perhe on suuri rikkaus.

Olemme onnekkaita, että meillä on läheiset välit sekä oman että mieheni perheen kanssa, ja että he mielellään tulevat meille ja ottavat meidät aina lämpimästi vastaan kun vierailemme heidän luonaan. Välillä etäisyyden ja harvojen tapaamisten miettiminen kirpaisee, mutta toisaalta voimme olla todella iloisia siitä, että lapsilla on läheisiä perheenjäseniä eri kulttuureista. Uskon, että se on heille suuri rikkaus. Onneksi nykymaailmassa yhteydenpito ei ole fyysisestä läheisyydestä kiinni!

Oletko kokenut samanlaisia tunteita ulkosuomalaisena?

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s