Muutto osa 8: Uuteen kotiin asettautumista

Uskomatonta miten nopeasti aika hurahtaa, varsinkin kun on paljon tekemistä! Yhtään tylsää päivää ei ole kyllä mahtunut tähän reiluun kuukauteen, jonka olemme Berliinissä asuneet.

Nyt kun varsinainen muuttohässäkkä alkaa olla takana ja jonkinlaista tuntumaa uuteen kotikaupunkiin ja – maahan saatu, voisi olla ajankohtaista kertoilla kuulumisia vähän tarkemminkin. Itse muutto meni todella sujuvasti – olimme sekä Tallinnan että Berliinin päässä muutaman yön hotellissa, joten laatikkojen keskellä ei oikeastaan tarvinnut elellä. Molemmissa päissä muuttofirma hoiti koko homman, ja oikein sujuvasti pienten alkukommellusten jälkeen hoitikin. Lähes kaikki tavarat lamput ja taulut mukaan lukien löysivät paikkansa heti muuttopäivänä, joten pääsimme nopeasti asettumaan kodiksi.

Uusi koti

Alunperin pelkäsin uuden kotimme sijaitsevan liian kaukana keskustasta – alue, jolta saimme asunnon, sijaitsee lähes 20 kilometrin päässä Berliinin ytimestä. Meitä potkaisi kuitenkin todellinen onni, sillä asunto on sekä pohjaltaan että sijainniltaan meille tällä hetkellä lähes täydellinen. Juna-asema on kolmen minuutin päässä ja meidän linjamme kulkee lähes koko kaupungin halki, joten monet keskustan alueet on helppo saavuttaa.

Uuteen kotiimme kuuluu kolme makuuhuonetta, tilava kylpyhuone ammeineen, mukavan kokoinen olohuone ja keittiö sekä iso terassimainen parveke. Vaikka olimme nähneet kodin videolla, olimme silti hyvin positiivisesti yllättyneitä. Ikkunoita on runsaasti ja päivänvaloa riittää. Naapuritaloista tai kadulta ei kuitenkaan näe meille, joten omaa rauhaakin on mukavasti. Valon ja terassin lisäksi parasta on se, että saamme vihdoin elää yksikerroksisessa asunnossa – mikä elämää helpottava muutos! Talo on yhdeksän asunnon kolmikerroksinen pienkerrostalo, jonka sisäpihalla on oma leikkipaikka. Harjoittelemme vielä kerrostaloasumiseen totuttelemista, meidän ei nimittäin ole aiemmin tarvinnut huolehtia metelöinnistä kun naapureita oli vain yksi ja seinät Tallinnassa paksuja. Toivottavasti opimme tavoille ennen kuin naapureilla kiehahtaa…

Lähiympäristö

Lähikortteileitamme täplittävät vieri vieretysten rakennetut omakotitalot, rivitalot ja pienet kerrostalot. Alueella on todella vehreää eikä vesikään ole kaukana – lähin uimapaikka Dahme-joen varressa on muutaman kilometrin päässä. Leikkipaikkoja riittää mukavasti ja pyöräileminen hiljaisilla teillä tai pyöräteillä on helppoa. Sijoitimmekin pari viikkoa sitten Triobiken laatikkopyörään, jolla kuskaamme lapsia päiväkotiin, teemme ruokaostokset ja retkeilemme. Myimme automme Tallinnassa, ja varsinkaan minä en halunnut uutta, kun en edes autolla tykkää ajaa. Sähköakulla toimiva laatikkopyörä oli aivan huippusijoitus, vaikka maksoikin pitkän pennin. Täällä pyöräilykausi on myös lähes ympärivuotinen, joten lapsia on tarkoitus viedä pyörällä päiväkotiin satoi tai paistoi.

Lähimmät kaupat ovat noin kahden kilometrin päässä – se on tähän mennessä asuntomme sijainnin ainoa negativiinen puoli. Olisi mukavaa, jos kaupassa käymisen ei tarvitsisi olla niin suunnitelmallinen projekti. Ravintoloita tai mitään muitakaan menomestoja ei kulmiltamme pahemmin löydy, muutamaa pizzeriaa ja lähiökuppilaa lukuunottamatta. Mutta tämänhetkisessä elämäntilanteessa se ei ole kovin suuri miinus ja rahaakin säästyy, kun houkutuksia ei ole joka kulman takana.

Olemme ehtineet tutustua kaupunkiin hieman myös kotikulmiemme ulkopuolella. Olemme käyneet muutaman kerran keskustassa tapaamassa Tallinnasta ja Kampalasta tänne muuttaneita ystäviä. Leevin Suomi-koulu on Kreuzbergissä yhdellä kaupungin kuumimmista hipsterialueista, joten pääsemme sen myötä kaupungin pöhinään lähes joka lauantai. Lauantaisin onkin tarkoitus ihmetellä trendiravintoloita, ekomarketteja ja kirpputoreja. Toistaiseksi julkinen liikenne on toiminut hyvin ja kulkuvälineet olleet suurimmaksi osaksi väljiä. Olemme tehneet myös jonkin verran pyöräretkiä lähialueen uimapaikoille ja metsiin. Viimeksi poljimme Müggelsee-nimiselle Berliinin suurimmalle järvelle ja sen rannalla oleville viehättäville Köpenickin ja Friedrichshagenin asuinalueille. Tutkailtavaa Berliinissä ja sen lähialueilla riittää varmasti vuosiksi, joten ihan heti ei ole tarvetta lähteä kauemmas.

Työt

Hain viime kevään ja alkukesän aikana joitakin kiinnostavalta kuulostavia työpaikkoja Berliinissä. Täällä asuessa taloudellinen tilanteemme vaatii myös toisen aikuisen tulot, enkä uskaltanut jättäytyä kokonaan yrittäjäksi, vaikka toivonkin sen tuovan osan tuloistamme. Tarkoitus oli kuitenkin katsella hissuksiin, koska muuttotilanne on muutenkin aika stressaava eikä sitä helpottaisi, jos työt pitäisi aloittaa saman tien. Sain kuitenkin heinäkuun alkupuolella haastattelupyynnön eräästä hakukoneoptimointia tarjoavasta firmasta. Ensimmäinen haastattelu johti pian toiseen ja sitten kolmanteen, ja yhtäkkiä olinkin ottanut vastaan työn, jonka oli määrä alkaa kaksi päivää muuttomme jälkeen. 20 tuntia viikossa etänä ja vieläpä suomenkielellä tehtävä työ oli tähän hetkeen niin täydellinen, ettei siitä voinut kieltäytyä. Palkkakin on kohtuullinen ja työpaikan tarjoama vakuutus ratkaisee yrittäjän vakuutusongelman. Todellinen hillomunkki kävi siis ja näin kolmen viikon kokemuksen perusteella pidän työstä ja työkavereistani kovasti.

Kunhan lapset saadaan kunnolla päiväkotiin, on tarkoitukseni panostaa enemmän myös omaan yritystoimintaan sekä tehdä loppuun äidin ja lapsen vegaanisen ravitsemuksen syventävät opinnot. Tekemistä ja suunnitelmia on niin, ettei aika meinaa millään riittää. 😀

Päiväkoti

Olimme kuulleet etukäteen, että niin asunnon. työpaikan kuin päiväkotipaikankin saaminen Berliinissä on todella vaikeaa. Mieheni alkoi kysellä päiväkotien perään joskus helmikuussa ja noin 17 sähköpostin ja puhelun jälkeen onnistuimme saamaan paikan molemmille pojille samasta päiväkodista 1,5 kilometrin päässä kotoamme. Kovin paljon lähempänä ei päiväkoteja itse asiassa olekaan. Päiväkotipaikan löytyminen (joka ymmärtääkseni on vanhemman omalla vastuulla) on yksi juttu, toinen on se saako kaupugilta siihen vaadittavan Gutscheinin, eli päivähoitopaikan takaavan lipukkeen. Tässä kävi (taas) todellinen mäihä, sillä kiitos kesäkuussa aloittamani toiminimen, ei täyspäivähoidon takaavan Gutscheinin kanssa tullut mitään ongelmaa, vaan heille kelpasi selitys täyspäiväisestä yritystoiminnasta. Ainoa stressinaihe olikin ilmeisesti standardiksi muodostunut kahden kuukauden odotteluaika, jonka vuoksi lipuke saatiin toimitettua päiväkodille aivan viime tipassa.

Päiväkodin aloitusta odottelimme pari viikkoa, jonka aikana sekä minun että mieheni piti aloittaa työt. Mieheni äiti oli täällä sen vuoksi muutaman päivän pitämässä lapsista huolta. Se toimi omasta puolestani erinomaisesti, vaikka olikin Saksan mummille eli Omalle aika rankka pesti. Lasten päiväkoti alkoi viime viikon alussa, mutta ns. sopeutumisaika on täällä todella pitkä verrattuna siihen mihin olimme Tallinnassa tottuneet (Niilon edellisessä päiväkodissa tutustuminen tarkoitti sitä, että hänet vietiin sinne aamukahdeksalta ja haettiin ennen päiväunia pois – kolmantena päivänä Niilo oli jo kokonaisen päivän). Leevi on tänään, eli seitsemäntenä päiväkotipäivänä ensimmäisen kokonaisen päivän hoidossa. Niilo on tähän mennessä ollut maksimissaan kaksi tuntia. Ensimmäisinä päivinä käytiin vanhemman kanssa vain hieman leikkimässä ja ensimmäinen eron hetki kesti viisi minuuttia. Toki lasten kannalta pehmeä lasku on varmaankin ihanteellinen, mutta työelämässä oleville vanhemmille tämä prosessi tuottaa kyllä todella paljon stressiä. Ilmeisesti oletus ja yleinen käytäntö on, että toinen vanhempi on joko kotona tai että vanhempi pitää useamman viikon lomaa töistä. Kumpikaan näistä ei oikeastaan tule kohdallamme kyseeseen, kun molemmat ovat aloittaneet uudessa työssä. Onneksi mieheni työantaja on kuitenkin sama ja pomokin oikein ymmärtäväinen. Mies sai viime viikon lomaa ja menee tällä viikolla töihin vasta iltapäivällä, Niilon päiväkoti”päivän” jälkeen. Toivottavasti ensi viikosta lähtien pääsemme normaaliin päivärytmiin kiinni.

Päiväkodissa on yhdeksän ryhmää, joista viisi pienille alle kolmevuotiaille ja neljä isommille. Kouluun mennään sinä vuonna, kun lapsi täyttää kuusi, joten Leevillä on periaatteessa viimeinen päiväkotivuosi edessä, hurjaa! Ryhmät ovat pieniä, maksimissaan 11 lasta ja kaksi opettajaa. Joten vaikka päiväkoti itsessään on ihan eri kokoluokkaa kuin edelliset yhden ryhmän yksityiset päiväkodit Tallinnassa, ovat ryhmäkoot todella kohtuullisia. Suuremman hoitopaikan etuna on se, että esimerkiksi leluja, pelejä ja erilaisia huoneita on paljon enemmän, joten tekemistä riittää. Päiväkodilla on myös oma suuri piha ja ainakin hyvällä ilmalla lapset pääsevät ulos kaksi kertaa päivässä – ja näkevät silloin toisensa, vaikka ovatkin eri ryhmissä.

Lapsemme ovat päiväkodin ensimmäiset vegaanisesti syövät lapset, mutta se ei onneksi ollut ongelma. Sekä Leevin opettaja, päiväkodin johtaja että keittäjä suhtautuivat uuteen aluevaltaukseen oikein lempeästi ja asiallisesti, vaikka tietoa ei hirveästi ollutkaan. Saimme siis kotiin vinon pinon ateriapalvelun ruokavaihtoehtoja, joista oli määrä kertoa mitkä lapsillemme sopivat. Hoitopaikkaan kuuluu lounas, mutta aamiainen ja välipala on jokaisen tuotava itse. Onneksi eväiden laittoa on tullut Tallinnassa harjoiteltua.

Kaiken kaikkiaan muutto on siis mennyt todella sujuvasti. Kirjoittelen varmasti jokaisesta aihealueesta tarkemmin tulevaisuudessa.

2 thoughts on “Muutto osa 8: Uuteen kotiin asettautumista

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s