Vegaaniset seitan-pitat kreikkalaiseen tyyliin

Oletko kuullut seitanista? Itse kuulin tästä kasviproteiinista ensimmäistä kertaa vasta Vegaanihaasteen myötä, johon osallistuin vuonna 2018 ja josta matkani kohti vegaaniutta sain alkunsa. Eli seitan, kuten monet muutkin hienot raaka-aineet löysivät tiensä luokseni vasta nyt kun eläinperäiset tuotteet poistuivat ruokavaliosta. Tämä onkin hyvä esimerkki siitä miten siirtyminen vegaaniseen ruokaan ei tarkoita luopumista, vaan uusien asioiden löytämistä.

No mitä se seitan sitten on? Seitan on vehnän proteiinista eli gluteenista valmistettua taikinaa, joka usein ensin keitetään ja sitten marinoidaan ja paistetaan. Seitan itsessään ei oikeastaan maistu millekään, joten se on todella monipuolinen pohja erilaisille makuyhdistelmille. Tämä raaka-aine tosin todella tarvitsee maustamista, koska muuten se ei, noh maistu sitten millekään. Seitanin koostumus on hieman lihankaltainen, joten sitä käytetään usein raaka-aineena myös teollisissa lihankorvikkeissa, eli kasvipohjaisissa makkaroissa ja nakeissa. Myös maankuulu Vöner eli vegaaninen kebab-lastu on valmistettu vehnäproteiinista. Vehnägluteeni on saanut kyseenalaista mainetta gluteenittomuustrendin myötä, mutta itse en näe mitään syytä miksi gluteenia normaalisti sietävä ihminen ei sitä osana monipuolista ruokavaliota söisi. Vehnän gluteeni sisältää tasapainoisesti kaikkia ihmiselle välttämättömiä aminohappoja sekä kuitua. Seitan itsessään ilman marinadia on hyvin vähärasvaista eikä siinä ole yhtään kolesterolia.

Kun ensimmäisen kerran kuulin seitanista, kuulin myös huhua siitä kuinka vaikeaa sitä on valmistaa. Joten meni aikansa ennen kuin uskaltauduin itse sitä kokeilemaan. Mutta miten hölmö olinkaan huhupuheita uskoessani, sillä seitanin valmistus on itse asiassa todella helppoa ja marinoitia lukuunottamatta myös nopeaa. Joten nykyään kaapissani on aina pussillinen gluteeni- ja kikhernejauhoja, joilla saan päivän annoksen proteiiniosuuden helposti hoidettua. Kaiken lisäksi seitania on helppo pakastaa, joten teen yleensä kerralla isomman satsin, josta riittää toiseenkin ateriaan. Käytän seitania usein näiden pita-leipien täytteenä, mutta se sopii erinomaisesti myös kermaisiin kastikkeisiin perunamuusin seuraksi tai vaikkapa pizzan päälle. Tykkään valmistaa nimenomaan seitan-suikaleita, sillä ne imevät itseensä maksimaalisen määrän makuja marinadista ja pannulta.

Taikinan perusosan muodostavat gluteeni- ja kikhernejauhot, joita nykyään saa suurempien supermarketien hyllyiltä tai luontaistuotekaupoista. Näiden lisäksi tarvitset vain vettä. Omaan seitaniini lisään usein savun makua tuovia mausteita sekä tietysti suolaa, mutta itse taikinan voi jättää oikeastaan kokonaan maustamattakin. Keitetyt ja viipaloidut seitanit voi sitten marinoida haluamallaan tavalla ennen paistamista. Esimerkiksi Chocochilin Jerk-seitan on todella herkullinen vaihtoehto. Itse yleensä havahdun taikinan tekoon vasta sinä päivänä, kun ruoka olisi tarkoitus syödä, joten aikaa marinoinnille ei enää ole.

Pita-leipä erilaisilla täytteillä on kuulunut ruokapöytämme vakiovierailijoihin jo vuosikausia. Sen täytteeksi täytyy ehdottomasti saada tzatzikia, marinoitua punasipulia, grillattuja vihanneksia ja tomaattia. Proteiinina toimii tätä nykyä useimmiten juuri seitan, mutta toisinaan saatan täyttää pitat esimerkiksi falafeleilla. Pita-leivät toimivat todella hyvin kiireisessä arjessa – niiden täytteet voi valmistaa etukäteen, ja leivät lämmittää ja täyttää vasta h-hetkellä.

Jos etsit muita helppoja ja ravitsevia vegaanisia arkiruokia, kokeile vaikka lämmintä bataattisalaattia, kermaista kastiketta härkäpapusuikaleista, kanttarellikastiketta & peruna-kikhernemuhennosta tai linssi-kookoscurrya.

Vegaanisen pitan ainekset seitan, tzatziki ja vihannekset pöydällä

Seitan-pitat kreikkalaiseen tyyliin

Neljälle + seitania seuraavaan ateriaan

  • Seitan
    • 2 dl kikhernejauhoja
    • 4 dl gluteenijauhoja
    • 2 tl valkosipulijauhetta
    • 3 tl savupaprikajauhetta
    • 0.5 tl savuaromia
    • 1 rkl kasvisliemijauhetta
    • 2 rkl soijaa
    • 2.5 dl vettä
      • Liemeen: 3 litraa vettä, 1 rkl kasviliemijauhetta, 1 rkl balsamico-viinietikkaa
      • Pannulle: rypsiöljyä, valkosipulia, kuivattua timjamia, suolaa tarpeen mukaan
  • Marinoitu punasipuli
    • 1 punasipuli
    • 2 rkl oliiviöljyä
    • 2 rkl omenaviinietikkaa
    • ripaus suolaa, pippuria ja sokeria
  • Tzatziki
    • puolikas kurkku
    • 1.5 dl makeuttamatonta, maustamatonta soijajogurttia
    • 1 tl valkosipulimurskaa
    • 1 tl oliiviöljyä
    • 1 tl sitruunamehua
    • suolaa, mustapippuria
  • 4 valmista pita-leipää
  • 1 paprika
  • puolikas kesäkurpitsa
  • 1 rkl rypsiöljyä
  • suolaa, mustapippuria
  • 1 tomaatti
  1. Kuumenna vesi kiehuvaksi suuressa kattilassa. Lisää kasvisliemijauhe ja balsamico.
  2. Valmista taikina: Sekoita kulhossa kuivat aineet. Teen niiden keskelle pieni kuoppa, lisää kuoppaan soija ja vesi. Sekoita taikina tasaiseksi ja vaivaa hetki, kunnes se muodostaa kiinteän pallon.
  3. Muotoile taikina pitkulaiseksi leikkuulaudalla ja leikkaa noin 8 yhtä suureen palaan. Muotoile paloista sormin hieman littanampia.
  4. Keitä paloja poreilevassa liemessä noin 15 minuuttia. Nosta palat reikäkauhalla tai haarukalla takaisin leikkuulaudalle. Liemen voit pakastaa jatkokäyttöä varten (esim. keitto).
  5. Leikkaa seitan-palat suikaleiksi (tässä vaiheessa voit laittaa ne halutessasi marinadiin).
  6. Kuumenna öljy pannulla, kuullota valkosipulia ja timjamia hetki. Lisää pannulle seitan-suikaleet ja paista, kunnes ne ovat rapeita ja sopivasti ruskistuneita. Maista ja mausta tarvittaessa suolalla.
  7. Valmista marinoitu punasipuli: kuori sipuli ja viipaloi ohuiksi viipaleiksi. Lisää mikronkestävään kulhoon muiden ainesten kanssa ja kypsennä mikrossa 1 minuutti. Sekoita ja jätä jäähtymään.
  8. Valmista tzatziki: Pese kurkku ja raasta se karkeaksi raasteeksi. Sekoita kulhossa muiden ainesten kanssa. Maista ja mausta tarpeen mukaan.
  9. Huuhtele paprika ja kesäkurpitsa. Leikkaa viipaleiksi ja poista paprikan siemenet. Sivele öljyllä ja mausta suolalla. Grillaa parilalla, grillissä tai uunissa muutama minuutti, kunnes vihannekset ovat sopivan pehmeitä.
  10. Huuhtele tomaatti ja pilko kuutioiksi.
  11. Paahda pitaleipiä leivinpaahtimessa tai uunissa ja täytä lämpimät leivät täytteillä.

One thought on “Vegaaniset seitan-pitat kreikkalaiseen tyyliin

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s