Herkulliset uuniperunat ja kikhernekastike

Pidän perunasta todella paljon, mutta jostakin syystä sitä tulee syötyä aivan liian vähän. Perunahan on huippuraaka-aine, jolla on pitkään aivan turhaan ollut huono maine. Nyt vasta vegaaniseen ravitsemukseen perehtyessäni olen huomannut tämän jalon raaka-aineen potentiaalin ja alkanut arvostamaan sitä aivan uudella tavalla.

Miksi suosia perunaa?

Peruna on…

  • …kotimainen, ekologinen raaka-aine
  • …edullinen ja monipuolinen
  • …helppo valmistaa

+ peruna on myös ravitsemuksellisesti arvokas raaka-aine. Perunassa on runsaasti kaliumia ja sekä yllättävän paljon C-vitamiinia. Se on vähäkalorisempi vaihtoehto kuin esimerkiksi täysjyväpasta. Lisäksi peruna sisältää kaikkia ihmiselle välttämättömiä aminohappoja.

Niinpä olen ottanut haasteeksi valmistaa vähintään yhden perunaa sisältävän aterian viikossa. Kuulostaa melko hassulta, eikös suomalainen syö perunaa monta kertaa viikossa? Mutta veikkaanpa, että suuri osa oman ikäluokkani suomalaisista syö perunaa yhtä vähän kuin minä – eli kerran pari kuukaudessa. Lähdetkö sinä mukaan perunahaasteeseen?

Nämä perunat saivat inspiraationsa, jälleen kerran, Instagramista. Mistäpä muualtakaan sitä ihminen arkiruoanlaittoonsa inpiraatiota etsisikään? 😀 Perinteisesti tällä tyylillä valmistettuja perunoita kutsutaan Hasselbackan perunoiksi, eivätkä ne siis suinkaan ole uusi keksintö. Omat perunani valelin oliiviöjyn ja mausteiden seoksella ja paistoin uunissa päältä ihanan rapeiksi ja sisältä lohdullisen pehmoisiksi.

Kaverikseen Hasselbackan perunat à la Noora saivat kylmän kastikkeen, hieman klassisen uuniperunatäytteen tapaan. Jos et löydä vegaanista ranskankermaa, voit kokeilla sekoittaa vegaanista majoneesia ja makeuttamatonta, maustamatonta soijajogurttia kastikkeen pohjaksi. Kala namak-suola antaa kastikkeelle kananmunasta tuttua makua, mutta voit tehdä kastikkeen toki käyttämällä aivan tavallista suolaa. Tarjoile perunat ja kastike raikkaan salaatin kera. Tämän arkiruoan hienous on sen helppous – aktiivista ruoanlaittoaikaa tarvitset vain 15 minuuttia!

Hasselbackan perunat ja kylmä kikhernekastike

Neljälle

  • 8 pientä perunaa (tai 4 suurempaa)
  • 0.5 dl oliivi- tai rypsiöljyä
  • 1 tl savupaprikajauhetta
  • 1 tl murskattua valkosipulia
  • 0.5 tl kuivattua rosmariinia
  • ripaus (savu)suolaa
  • Kikhernekastike
    • 2 dl vegaanista ranskankermaa
    • TAI 1 dl vegaanista majoneesia + 1 dl maustamatonta, makeuttamatonta soijajogurttia
    • puolikas punasipuli
    • n. 5 pientä maustekurkkua
    • 1 tlk kikherneitä
    • 0.5 tl kala namak-suolaa
    • 1 tl kuivattua tilliä tai hienonnettua tuoretta tilliä maun mukaan
    • 1 rkl sitruunamehua
  1. Kuumenna uuni 200 asteeseen. Pese perunat huolellisesti ja leikkaa ne noin 0.5 cm viipaleiksi niin, että viipaleet jäävät perunan pohjasta kiinni toisiinsa.
  2. Sekoita öljy ja mausteet pienessä kulhossa. Laita perunat pieneen uunivuokaan, jonka pohjalla on hieman öljyä. Levitä mausteöljy pullasudin tai lusikan avulla perunoiden päälle ja viipaleiden väleihin varovasti viipaleita erottamatta. Kypsennä perunoita uunissa noin 40 minuuttia perunoiden koosta riippuen, kunnes ne ovat kullanruskeita ja sisältä kypsiä.
  3. Valmista kastike: kuori sipuli ja leikkaa pieniksi kuutioiksi. Leikkaa maustekurkut pieniksi kuutioiksi. Valuta ja huuhtele kikherneet. Laita kikherneet kulhoon ja murskaa niitä käsin tai haarukalla pienemmäksi. Sekoita joukkoon loput kastikkeen ainekset, maista ja mausta oman maun mukaan.
Vegaaniset uuniperunat uunivuoassa pöydällä ja kylmä kikhernekastike

Kurkkaa myös muut blogini vegaaniset perunareseptit



Oletko jo tilannut Wonderworld of Noora – Vegaaninen ravintovalmennus-uutiskirjeen? Uutiskirjeen mukana saat kuukausittain käytännön tietoa vegaanisesta ravitsemuksesta ja helppoja arkireseptejä suoraan sähköpostiisi.

Ladataan…
Mahtavaa! Olet tilannut uutiskirjeen.

Osallistu maksuttomaan Lihaton lokakuu-webinaariin, jossa annan käytännön vinkkejä kuinka lisätä kasvipohjaisia raaka-aineita ruokavalioosi! Ilmottaudu tästä

One thought on “Herkulliset uuniperunat ja kikhernekastike

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s