Uusi päiväkoti Berliinissä – ensimmäiset kuukaudet

Eräs muuttamisen stressavimmista puolista oli päiväkodin löytäminen lapsille ja uuteen päiväkotiin sopeutuminen. Vaikka lapsemme ovat ns. expat-lapsia, ulkosuomalaisia ja -saksalaisia, eivät he olleet oikeastaan muuttaneet aiemmin elämänsä aikana. Ainakaan niin, että itse siitä jotain muistaisivat, sillä muutimme Ugandasta Tallinnaan Leevin ollessa kymmenen kuukauden ikäinen.

Miten löysimme päiväkotipaikan Berliinistä?

Saimme todella hyvissä ajoin tietää mille alueelle Berliinissä olimme muuttamassa. Tämä tieto auttoi todella suuresti päiväkodin etsimisessä. Asuinpaikan varmistuttua katsoimme kartasta kaikki lähimailla sijaitsevat päiväkodit, joihin mieheni sitten otti yhteyttä. Monesta emme saaneet vastausta ja monesta vastaus oli negatiivinen. Viimein noin 17. kysely tuotti tulosta ja löysimme molemmille lapsille paikat samasta päiväkodista noin 1,5 kilometrin päästä kotoamme. Meillähän ei ole autoa, joten paikka useampien kilometrien päässä kotoa ei olisi tullut kysymykseen.

Berliinissä on huutava pula päiväkotipaikoista, joten pahimmillaan sellaisen saa joko todella kaukaa kotoa tai sitä joutuu odottelemaan jopa vuosia. Täytyy siis myöntää, että olemme tässäkin asiassa olleet ilmeisen onnekkaita.

Päiväkoteja joka lähtöön

Berliinistä löytyy todella monenlaisia päiväkoteja, joiden kirjo ei ole minulle aivan selkeä. On niin kutsuttuja metsäpäiväkoteja, joissa vietetään suurin osa ajasta ulkona. On päiväkoteja, joiden toimintaan vanhempien tulee osallistua muun muassa siivoamalla ja valmistamalla ruokaa. On Montessoria ja Waldorfia. On päiväkoteja eri uskontokuntiin kuuluville. Ja löytyy toki myös vegaanisia ja kansainvälisiä päiväkoteja. Kaikki päiväkodit noudattavat kaupungin linjauksia, mutta saavat jossakin määrin siis toteuttaa näitä omia ideologioitaan.

Käytännössä en kuitenkaan kokenut, että päiväkotia olisi ollut mahdollista varsinaisesti valita. Otimme sen ainoan paikan, joka oli vapaana. Päiväkodin kristillinen ideologia ei varsinaisesti olisi ollut ensimmäinen valintani (itse mielelläni loisin lapsilleni mahdollisimman monimuotoisen ympäristön, jossa ei luokitella ihmisiä esimerkiksi uskonnon mukaan), emmekä tienneet etukäteen miten he suhtautuisivat vegaanisuuteen. Pääsimme käymään päiväkodissa ensimmäistä kertaa noin viikkoa ennen päiväkodin alkua. Onneksemme päiväkoti on osoittautunut ihan hyväksi – ja mikä tärkeintä, lapset tuntuvat siellä viihtyvän. Vaikka päiväkodin valitseminen omien arvojen mukaisesti kuulostaa kivalta idealta, en silti osaa nähdä sitä niin suurena kynnyskysymyksenä, että lähtisin rahtaamaan lapsiani kaupungin halki.

Mikä ihmeen Kita-Gutschein?

Kita-Gutschein on kaupungin myöntämä lipuke, jolla päivähoito maksetaan. Berliinissä päivähoidosta maksetaan itse siis vain ruokailu (joka meillä maksaa 23 euroa per lapsi kuukaudessa), loput kustantaa kaupunki. Kita-Gutscheinin saa ymmärtääkseni, vaikka vanhempi olisi kotona. Lapsen päiväkotitunnit tosin määräytyvät lapsen iän ja vanhemman työ- tai opiskelutilanteen mukaan. Me saimme molemmille lapsille täydet tunnit (7-9 tuntia päivässä), sillä olin juuri ennen hakemuksen jättämistä rekisteröinyt oman toiminimen Suomeen. Sen perusteella minut laskettiin ilmeisesti täysipäiväiseksi yrittäjäksi. Ja täysiä päivistä toki osa-aikaisen palkkatyön ja oman yritystoiminnan käynnistämisen kanssa tuleekin.

Ymmärtääkseni päiväkodin hakeminen täällä Berliinissä menee siis näin:

  1. Ota yhteyttä kaikkiin alueesi päiväkoteihin hyvissä ajoin (kuukausia, ellei vuosia ennen paikan tarvetta)
  2. Kun vapaa paikka varmistuu, hae Kita-Gutschein, eli lipuke, jolla olet oikeutettu vastaanottamaan päiväkotipaikan
  3. Aloita päiväkoti mielellään useampi viikko ennen töidesi alkua

Ilmeisesti jotkut päiväkodit eivät suostu lisäämään lapsia listalleen ennen kuin saavat vanhemmilta Kita-Gutscheinin. Käytännössä se voi kuitenkin olla mahdoton yhtälö, sillä myönnetty Kita-Gutschein ei ole voimassa niin kauaa kuin päiväkotipaikkaa pitää odottaa.

Päiväkotilaisen elämää Berliinissä

Päiväkodin arki täällä Berliinissä on hieman erilaista kuin Tallinnassa. Siinä missä Tallinnassa lapset tulivat päiväkotiin myöhään (klo 9 aikaan) ja heidät haettiin myöhään (klo 17-18 välillä), ollaan täällä Saksassa tuntia tai puoltatoista aiemmassa aikataulussa. Myös päiväkotien aukioloajat ovat erilaiset. Täällä on hyvin yleistä, että päiväkoti menee kiinni jo kello 16. Toisaalta lapset saa viedä sinne vaikka aamukuudelta. Tallinnassa molempien lasten päiväkodit olivat auki aamukahdeksasta iltakuuteen. Olen kuullut, että Saksassa ei myöskään ole mitenkään kummallista, että päiväkoti sulkee ovensa perjantaisin jo kahden maissa. Oma päiväkotimme on onneksi yksi laajimmilla aukioloajoilla varustetuista.

Suurin muutos oli päiväkodin koko. Tallinnassa molemmat lapset olivat yksityisissä päiväkodeissa, joissa oli periaatteessa vain yksi ryhmä, eli 12 lasta. Nykyisessä hoitopaikassa ryhmiä on peräti yhdeksän ja lapsia parhaimmillaan 90. Silti päiväkoti onnistuu vaikuttamaan kotoisalta. Ryhmätkoot ovat myös erittäin kohtuullisia ja yhdessä ryhmässä on kaksi opettajaa. Parasta suuremmassa päiväkodissa on se, että sieltä löytyy hurjan paljon enemmän tekemistä. Lasten nykyinen hoitopaikka ei tosiaankaan jakaudu vain yhteen leikkihuoneeseen ja toiseen lepohuoneeseen, vaan niiden lisäksi löytyy lasten omaa keittiötä, laboratoriota, askartelutilaa sekä jumppahuonetta. Isommat lapset saavat kulkea tiloissa melko vapaasti ja Leevi onkin löytänyt paljon kavereita myös oman ryhmänsä ulkopuolelta. Ja lisäksi uudessa tarhassa on oma, suuri piha. Tallinnassa lapset kävelivät korkeintaan kerran päivässä läheiseen leikkipuistoon, nyt he ovat saaneet ulkoilla kahdesti tai jopa kolmesti päivässä. Parasta, ainakin pikkuveljen mielestä, on se, että veljekset saavat leikkiä yhdessä ulkona ollessaan, vaikka ovatkin eri ryhmissä.

Expat-perhe kävelyllä Berliinin Tempelhofin kentällä aurinkoisena syyspäivänä

Erikoisen pitkä totuttelujakso

Päiväkodin alkaessa elokuun loppupuolella erityistä kummastusta aiheutti erityisen pitkä totuttelujakso, eli Eingewöhnung. Meidän annettiin ymmärtää, että lapsi totuttelisi päiväkotiin muutamia tunteja päivässä usean viikon ajan. Tämähän ei tietysti kahden uudessa työssä aloittaneen vanhemman taloudessa oikein käy päinsä. Niinpä stressasin asiasta melkoisesti. Onneksi mieheni työnantaja oli ymmärtäväinen ja hän sai otettua heti alkuun yhden viikon lomaa. Mieheni ja minä siis istuimme vuorotellen Niilon ryhmän nurkassa noin viikon verran, jonka jälkeen hän sai jäädä yksikseen. Ensin viideksi minuutiksi, sitten puoleksi tunniksi ja niin edelleen. Vertailun vuoksi: Niilon edellisessä päiväkodissa oli sääntö, että lapsi jätetään hoitajien hellään huomaan samantien ja noin kolmannesta päivästä lähtien koko päiväksi.

Koronan aiheuttamista muutoksista johtuen mieheni on osaksi ollut etätöissä ja pystyi irrottautumaan niistä tarvittaessa myös totuttelujakson toisella viikolla. Itse aloitin omat työni jo ennen päiväkodin alkua. Kahden viikon kuluttua saimme suuret uutiset – molemmat lapset olivat onnistuneesti tottuneet päiväkodissa käymiseen ja saivat siitä lähtien olla siellä normaalisti aukioloaikojen puitteissa.

Itselleni on edelleen epäselvää miten tuo kahden tai jopa useamman viikon Eingewöhnung käytännössä toteutetaan. Päiväkodin puolelta ei paljoa empatiaa uudessa työpaikassa (hieman yllättäen) aloittaneelle vanhemmalle nimittäin herunut. Vaikeaa on myöskään kuvitella, että kaikki työnantajat suostuisivat joustoihin työajoista. Eikä kaikilla ole viikkoja ylimääräistä lomaa takataskussaan, kuten miehelläni onneksi oli. Tästä olisikin siis todella mielenkiintoista kuulla muiden kokemuksia. Pitkä tutustumisjakso ja päiväkotien lyhyemmät aukioloajat ovat vahvistaneet kuvaani siitä, että kotirouvakulttuuri elää edelleen myös Berliinissä. Sillä miten nämä aikataulut olisivat kahden (tai yhden!) täysipäiväisesti työssäkäyvän aikuisen hoidettavissa, varsinkaan kun tunnin työmatka suuntaansa on ihan normaali asia?

Vegaanista ruokaa berliiniläisessä päiväkodissa

Kirjoitin Tallinnassa asuessamme siitä kuinka lastemme päiväkodeilla ei ollut mahdollisuutta tarjota lapsille vegaanista ruokaa. Niinpä päädyin itse tekemään kaikki heidän eväänsä vuoden ajan. Loppujen lopuksi hommaan totuttuani se ei oikeastaan tuntunut vaivalloiselta. Olin kuitenkin jo aiemmin kokenut, ettei ruoka Leevin edellisessä päiväkodissa ollut niin ravitsevaa kuin olisin toivonut, joten ainakin eväät laittaessani tiesin tasan tarkkaan mitä ruoassa oli. Mutta olisihan se aivan mahtavaa, jos päiväkoti hoitaisi tämän asian puolestani.

Berliiniläisessä päiväkodissa vegaanisesti syövien lasten vastaanotto oli lämmin, mutta samalla totaalisen tietämätön. He siis oikein mielellään halusivat tarjota lapsille vegaanisen lounaan, mutta eivät oikeastaan tienneet mitä se tarkoittaa. Sain kotiin aimo nivaskan ruokapalvelun esitteitä, joista minun oli ilmeisesti tarkoitus katsoa lapsille sopivia annoksia. Valitettavasti annosten kohdalla ei kuitenkaan lukenut raaka-aineita ja ne oli luokiteltu vain vegetaarisiksi. Noh, muutama melko varma vaihtoehto löytyi. Hieman epäselvää tosin edelleen on, syövätkö lapset tosiaan näitä vaihtoehtoja. Ilmeisen tarkkoja päiväkodissa kuitenkin ollaan, sillä herkkupäiväksi (joo sellainen on keskiviikkoisin) pyydettiin tuomaan lapsille sopivia karkkeja, koska ryhmän yhteisten sopivuudesta ei ollut tietoa. Koska päiväkoti tarjoaa vain lounaan ja kaikki muutkin vievät päiväkotiin sekä aamiaisen että välipalan, eivät lapsemme mitenkään erityisesti erotu joukosta omine eväsrasioineen. Iloksemme Leevin ryhmäläisten viettäessä syntymäpäiviä on jo useampi vanhempi tuonut päiväkotiin vegaanisen kakun.

Uusia kavereita etsimässä

Kavereiden löytyminen uudesta päiväkodista oli totta kai huolenaihe numero yksi. Eräs lapsi toivotti Leevin todella lämpimästi tervetulleeksi, jonka ansiosta ensimmäiset viikot Leevin kanssa sujuivat todella helposti. Muutaman viikon jälkeen uusille kaveruksille tuli eripuraa eikä Leevi enää halunnut mennä päiväkotiin. Onneksi tätä vaihetta kesti viikon ja nyt seuraksi on ilmeisesti löytynyt useampi uusi kaveri.

Niilon päiväkotitaipaleeseen on niin ikään jo mahtunut monen monta vaihetta. Aluksi kaksivuotiaan jättäminen uuteen hoitopaikkaan oli luonnollisesti melkoista itkeskelyä. Noin kuukauden jälkeen hänkin alkoi kuitenkin mennä hoitoon ihan hyvillä mielin. Ja ilmeisesti vanhempien poistuttua hän on aina ollut iloinen. Hänen ryhmänsä tosin ehti jo tässä välissä jakaantua eri tiloihin, eikä se ilmeisesti ollut Niilon mieleen. Päiväkotiin meneminen on nimittäin ollut taas hieman itkuisempaa. Niilo on puhunut lähinnä Leevin kavereista, eikä hänellä ole vielä selkeää “parasta kaveria” ryhmässään.

Itse olen hieman kummastellut muiden vanhempien passiivisuutta. Olen yrittänyt hymyillä ja tervehtiä iloisesti maskin takaa, mutta vastakaiku on ollut laimeaa. En ole siis jutellut yhdenkään vanhemman kanssa. Mieheni pääsi tutustumaan Leevin ryhmän vanhempiin vanhempainillassa, mutta ilmeisesti sielläkään ei ollut montaa leikkikaverien tarpeessa olevaa perhettä. Tallinnassa tykkäsin siitä, että näimme lasten päiväkotikavereita ja heidän perheitään myös päiväkodin ulkopuolella. Mutta sanottakoon, että kaikki nuo perheet olivat muita ulkomaalaisia. Paikallisiin on hankala tutustua, mutta se onkin toisen päivän tarina…


Oletko kiinnostunut ulkosuomalaisen perheen arjesta? Lue myös nämä postaukset:

4 thoughts on “Uusi päiväkoti Berliinissä – ensimmäiset kuukaudet

  1. Kotirouvakulttuurista Berliinissä. Berliinissä asuvalla tyttärelläni on kaksi lasta (5 ja 6 v.) Hän ja hänen miehensä ovat olleet täyspäiväisesti työssä jo ennen lasten syntymää ja sen jälkeen. Lapset olivat ensin Tagesmutterin luona pienryhmässä ja toiseen kaupungiosaan muuton jälkeen päiväkodissa. Vanhempi aloitti ekaluokan elokuussa. Varsinkaan Berliinissä ei ole “kotirouvakulttuuria” ollut koskaan. Jotenkin he ovat saaneet järjestetyksi perheen ja työn sovittamisen yhteen. Tosin he ovat asuneet Berliinissä jo lähes 20 vuotta.
    En tarkkaan tiedä, milloin tuo pitkä “Eingewöhnungszeit” tuli tavaksi ympäri Saksaa. Oletan, että siinä vaiheessa joskus 13 vuotta sitten, kun lain mukaan jokaisella lapsella 1 vuotiaasta asti on oikeus päiväkotipaikkaan.

    Like

    1. Kiitos Katriina kommentistasi, on mukava kuulla muiden mielipiteitä ja kokemuksia asiasta 🙂 Olen kyllä itsekin ollut siinä käsityksessä, ettei täällä päin Saksaa ole samanlaista kotirouvakulttuuria kuin etelässä – ja sainkin tämän postauksen myötä kuulla, että isät hoitavat usein tuon Eingewöhnung-ajan. Eli voi hyvinkin olla mahdollista, että olen vetänyt vääriä johtopäätöksiä. Mutta silti epäilen, että äitien osa-aikatyö on täällä huomattavasti yleisempää kuin esimerkiksi Suomessa (ja isien vähintäänkin yhtä harvinaista), sillä kahdelle täysipäiväisesti töissäkäyvälle päiväkotien aukioloajat ovat usein liian lyhyet.

      Like

  2. Päiväkoti ja sen aloitus tuotti myös meille hieman päänvaivaa niin täällä Espanjassa kuin Puolassakin. Ensinnäkin englanninkielisiä päiväkoteja oli ja on melko vähän ja toisekseen myös meillä vaihtoehtoja entisestään rajasi autottomuus.
    Tuntui myös hieman kurjalta, että päiväkodin suhteen tarvitsi tyytyä johonkin. Täällä Espanjassa tosin löysimme ihanan hoitopaikan, mutta näin suomalaisena hieman harmittaa kun päiväkodissa ei ole ulkoaluetta ollenkaan eikä lapset pääse liikkumaan päivän aikana kunnolla.
    Päiväkodit ovat myös useimmiten enemmän kouluja kuin päiväkoteja. Opiskelua on huomattavasti enemmän kuin leikkimistä. Nämä ovat sellaisia asioita, joita kaipaan Suomen päiväkodeista niin ja myös lämmin lounas, jota täällä ei lapsen päiväkodissa tarjota.

    Puolassa britti päiväkodissa ei ollut oiken mahdollisuutta minkäänlaiseen totuttelujaksoon. Lapsen ensimmäisenä päivänä sain olla vartin lapsen kanssa luokkahuoneessa, toisena päivänä pitikin jo jättää itkevä lapsi opettajien huomaan. Näin jälkeen päin ehkä hieman harmittaa, että suostuin.

    Espanjassa lapsi oli aluksi vain muutaman tunnin päivässä, mutta koronan vuosi päiväkotiin sisälle ei ole aikuisia päästetty ollenkaan.

    Puolassa loma-aikoina päiväkodit suljettiin. Tosin koko päiväkodin lapsille järjestettiin ns. erikois ryhmä, jonne kaiken ikäiset, hoitoa loman aikana tarvitsevat lapset oli mahdollista viedä, jos ei ollut mahdollisuutta olla kotona.

    Tällä hetkellä pyhäpäivinä ja lomina lapsen päiväkoti on täällä Espanjassa kiinni. Kukin järjestää lapsensa hoitokuviot sitten muilla tavoilla. En ole itse töissä, joten meille se ei tuota ongelmaa, mutta mietityttää kyllä erityisesti expat- perheet, joista molemmat vanhemmat töissä eikä tukiverkostoa.

    https://www.lily.fi/blogit/i-dont-speak-polish/

    Like

    1. Kiitos kommentistasi! Mukava kuulla kokemuksia ympäri Eurooppaa. Olenkin jo aiemmin ymmärtänyt, että etelämmässä päiväkotikin on usein koulumaisempaa kuin pohjoisessa. Täällä Saksassa viisivuotias opiskelee pienen hetken päivässä koulun aloitusta varten, muuten saavat kyllä leikkiä ymmärtääkseni todella vapaasti.

      Meidän päiväkodissamme on melko pitkät lomat – jouluna päiväkoti on kiinni viikon ja kesällä muistaakseni kolme viikkoa, joten nähtäväksi jää miten saamme nuo hoidettua. Tallinnassa ainakin nämä yksityiset päiväkodit olivat auki arkipäivisin ympäri vuoden.

      Like

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s