Meidän arkea 2019

Perheemme arjessa on tällä hetkellä aika kiva flow, jota talven ja kevään sairastelut ovat tosin ärsyttävästi sotkeneet. Arkemme sujuu kuitenkin suurinpiirtein näin: Olen siis itse kotiäitinä ja yksivuotias Niilo on kanssani kotona kokopäiväisesti. Syyskuussa neljä täyttävä Leevi on käynyt osa-aikaisesti päiväkodissa jo yli kaksi vuotta. Tällä hetkellä päiväkotipäiviksi on vakiintunut ma-to. Päivät ovat välillä pitkiä, [...]

Veljesrakkautta osa 2

Kymmenisen kuukautta sitten kirjoittelin mietteitäni upouuden sisarussuhteen alkumetreistä. Nyt on korkea aika palata asiaan. Ensimmäiset puoli vuotta Leevi oli siis hyvinkin välinpitämätön Niiloa kohtaan - hänellä ei ollut minkäänlaista hoivaviettiä pikkuveljeään kohtaan, mutta ei myöskään onneksi purkanut turhautumistaan uudesta tilanteesta suoraan veljeensä. Uuden asetelman aiheuttama hämmennys purkautui muutenkin melko maltillisesti, lähinnä huomionhakuisuutena. Mutta tähän olimme [...]

Imetyksen (lähes) sietämätön vaikeus

Nyt kun toinen, ja hyvin todennäköisesti viimeinen, imetystaipaleeni on kestänyt jo hyvän aikaa ja siihen liittyviin ongelmiin on saanut etäisyyttä, haluan kertoa minun tarinani imetyksestä. Imetys, tuo maailman luonnollisin asia, ei ole oman kokemukseni mukaan helppoa ollenkaan ja aika monta vippaskonstia on tarvittu luontoa avittamaan, jotta maitoa on tullut edes suurinpiirtein riittävästi. Imetys on aihe, [...]

Esikoisen vs. kuopuksen vauva-aika

Tässä sohvannurkkaa kuluttaessa aloin miettiä miten esikoisen ja kuopuksen vauva-ajat eroavat toisistaan tai mitä itse olen tehnyt eri lailla. Toki nyt ollaan vasta puolivälissä vauvavuotta, mutta kyllä joitakin selkeitä eroja on nähtävissä. Ensimmäisen kanssa oli koko ajan kiire, toisen kanssa olen useasti halunnut pysäyttää ajan. Erityisesti nyt kun on pitänyt aloitella kiinteitä, olisin mielelläni vielä [...]

Leevi 3vee

Rakas esikoisemme on saavuttanut jo kolmen vuoden iän. Tämä vuosi on ollut hänen elämässään mullistava - ainoasta lapsesta tuli isoveli ja paikka perheen keskipisteenä on pitänyt jakaa. Vuosi on tuntunut pitkältä ja Leevi on kasvanut sen aikana paljon, niin henkisesti kuin fyysisesti. Taaperosta on tullut iso poika, strategisin mitoin 14kg ja 95 senttimetriä. Mutta kuitenkin [...]