Ihana juhannusloma Suomessa

Ihana juhannusloma Suomessa

Suuri osa expatien lomista menee usein omissa synnyinmaissa vierailemiseen ja niin meilläkin. Joitakin tämä tuntuu ärsyttävän; ikinä ei ole aikaa lomailla uusissa paikoissa. Itseäni se ei ole ainakaan toistaiseksi tämän kahdeksan vuoden ulkomailla asumisen aikana häirinnyt. Olen itse asiassa erittäin iloinen siitä, että olen tullut nähneeksi enemmän Suomea näillä nykyisillä lomareissuilla kuin koskaan Suomessa asuessani [...]

Haapsalu & Rummu

Haapsalu & Rummu

Olemme neljän Virossa asumamme vuoden aikana matkustelleet Tallinnan ulkopuolella jonkin verran, mutta kovin kummoiseksi Viro-oppaaksi en itseäni tituleeraisi kuitenkaan, sen verran suppeaksi on tietämykseni kuitenkin jäänyt. Sen tiedän, että Virossa on paljon nähtävää, erityisesti luonnon ja historian ystäville. Olemme käyneet ihmettelemässä Viron ja Venäjän rajaa Narvassa, valtavaa Pepsi-järveä, suomalaisten suosikkeja Saaremaata ja Pärnua, virolaisten ylistämää [...]

Ilmastoystävällisempi talviloma?

Ilmastoystävällisempi talviloma?

Tässä koronakriisin keskellä tuntuu hassulta kirjoittaa matkustamisesta, mutta toivon mukaan saamme lähitulevaisuudessa taas matkustaa vapaasti. Ja unelmointi seuraavasta reissusta lienee edelleen sallittua - itse sitä ainakin päivittäin harrastan ja varsinkin nyt "uudesta" matkustusmuodosta eli junamatkailusta innostuneena. Olen monien pohjoiseurooppalaisten lailla tottunut ajatukseen talvilomareissusta lämpimään, ja olemmekin viime vuosina karanneet kaamosta tammi-helmikuussa Kanarialle. Viime vuonna tajuntaani [...]

Karanteenissa Tallinnassa

Talvilomamme Lapissa osui juuri siihen saumaan, että lähtemiselle ei ollut estettä, mutta kotiinpaluun koittaessa kaikki oli muuttunut. Vain yhden viikon aikana (vahvistetut) koronaviruspotilaat nousivat muutamista satoihin sekä Suomessa että Virossa. Vielä puolitoista viikkoa sitten oma lääkärimmekin sanoi, ettei estettä Suomeen matkustamiselle ole, "eihän se ole riskialuetta". Loma meni erinomaisesti, jos ei antanut hulluksi tulleen uutisvirran [...]

Ekologisempaa elämää etsimässä

En ihan tarkalleen tiedä milloin heräsin ajattelemaan kuluttamiseni seurauksia. Siitä ei kuitenkaan ole paria vuotta kauempaa. Tai ehkä se tapahtui hiljalleen, ja sen takia tietyn hetken määritteleminen on vaikeaa. Mutta kuitenkin, herääminen on ollut hyvin selkeä muutos aiempaan, melkein kuin olisin eri ihminen. Ennen en miettinyt kuluttamistani muusta kuin rahaperspektiivistä. Nykyään mietin lähes jokaista hankintaani, [...]