Ekologisempaa elämää etsimässä

En ihan tarkalleen tiedä milloin heräsin ajattelemaan kuluttamiseni seurauksia. Siitä ei kuitenkaan ole paria vuotta kauempaa. Tai ehkä se tapahtui hiljalleen, ja sen takia tietyn hetken määritteleminen on vaikeaa. Mutta kuitenkin, herääminen on ollut hyvin selkeä muutos aiempaan, melkein kuin olisin eri ihminen. Ennen en miettinyt kuluttamistani muusta kuin rahaperspektiivistä. Nykyään mietin lähes jokaista hankintaani, [...]

Uudet matkailutottumukset

Tässä kevään korvalla, tai varsinkin vielä viikko sitten takatalven ärsyttäessä, kävi mielessä ottaa äkkilähtö jonnekin lämpimään. Olemme työkuvioiden ja raha-asioiden kanssa tällä hetkellä niin mukavassa asemassa, että moinen ei olisi ollenkaan mahdoton ajatus. Loskaa pakoon muutamaksi päiväksi vaikkapa Espanjan tai Keski-Euroopan kevätaurinkoon. Hinkua ei helpota Instastoreissani toistuvat kuvat lähes parinkymmenen asteen lämpötiloista ja vihreistä puista [...]

Kanarialla kolmatta talvea putkeen

Kuten mainitsin aiemmassa postauksessa, muuttui eksoottinen Thaimaan-talvilomamme hieman vähemmän eksoottiseen Kanariaan. Olemme nyt siis lomailleet Kanarialla kolmena peräkkäisenä talvena ja täytyy sanoa, että jokainen reissu on ollut oikein onnistunut. Olin ennen ehdottomasti enemmän Kreikka-fani ja koin Espanjan jotenkin tylsänä (kivaa yleistämistä, heh), mutta lasten kanssa reissatessa olen ihastunut Espanjaan. Ihmiset ovat (lapsi)ystävällisempiä, iloisempia ja hotelleissa [...]

Lapset muuttivat elämän?

Taannoisen Lapset muuttavat reissaamista?-postauksen Facebookissa saamat kommentit saivat mut miettimään miksi tuntuu olevan trendikästä kertoa, etteivät lapset ole muuttaneet vanhempien matkustustapoja. Itsellenikin tuntui hankalalta myöntää, että lapset ovat totta tosiaan muokanneet esimerkiksi matkailu- ja ruokailutottumuksiamme. Saamieni kommenttien perusteella vaikuttaa siltä, että keulia saavat vain ne, jotka edelleen kiipeävät vuoren huipulle lapsi rinkassa tai matkustavat Aasian [...]

Lapset muuttavat reissaamista?

Kotiuduimme joku aika sitten syyslomareissulta sen verran rähjääntyneinä, että aloimme saman tien pohtimaan talvilomamatkamme järkevyyttä. Varasimme jo kesällä kahden viikon reissun Thaimaahan siinä uskossa, että pystyisimme ne matkat handlaamaan. Mutta kun jo nuo alle kolmen tunnin lennot Saksaan veivät mehut kiitettävästi, oli pakko myöntää tappiomme. Olen halunnut ajatella, että kyllä lasten kanssa voi matkustaa siinä [...]